Kuva: Press Stake F1 TeamF1-piireissä on kuiskittu viime kuukausina, että Max Verstappen saattaa olla kiinnostunut siirtymään Mercedekselle.F1:n moottorisäännöt muuttuvat kaudeksi 2026. Red Bullin moottoriohjelma ei ole joidenkin huhujen mukaan kovin hyvällä tolalla. Mercedekseen kohdistuu sen sijaan isoja odotuksia. Monet uskovat, että Verstappen on halukas lähtemään Mersulle.Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on tehnyt selväksi, että hän ottaisi mielellään Verstappenin. Hän on samalla laittanut tallin nykyisen tähtikuskin George Russellin kiusalliseen asemaan.Mikäli Verstappen tulisi Mercedekselle, saattaisi Russell joutua lähtemään. Tilannetta mutkistaa se, että Mercedes lataa hurjia odotuksia nuoreen lahjakkuuteen Andrea Kimi Antonelliin.F1-sisäpiiriläinen Christian Menath on heittänyt hurjan spekulaation Motorsport-Magazinissa. Hän nosti esiin sen, että Audi (nykyään Kick Sauber) saattaa houkutella Russellin kaudeksi 2026.Audi on jo kiinnittänyt Nico Hülkenbergin pitkällä sopimuksella. Menath teki selväksi, että Audin kannattaa hankkia ensi kaudeksi kuski vain lyhyellä pestillä.– George Russell tai muita voi olla markkinoilla (kaudeksi 2026). Ei sitä halua pilata Valtteri Bottaksella tai muulla. Kyseeseen tulee luultavasti lyhytaikainen ratkaisu.LUE MYÖS: Mervi Kallio paljasti IL:lle: F1-tähden käytös häntä kohtaan muuttui täysin (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Audi George Russell Mercedes Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtoliitolta – ”Mitä tästä voi sanoa” Lue myös: Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Formula 1 06.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Formula 1 05.04.2026 - 18:00 Lasse Honkanen Valtteri Bottas ällistytti poikkeuksellisella luksushankinnallaan – ”En usko, että maailmassa on toista” Formula 1 05.04.2026 - 09:50 Lasse Honkanen