Kuva: Scuderia FerrariFerrarin F1-tallin viime kauden loppu oli niin nousujohteista, että monet odottivat tallin ottavan ison kehitysloikan tänä vuonna. Toisin on kuitenkin käynyt.Ferrarille hankittu Lewis Hamilton ei ole onnistunut toivotulla tavalla, ja Charles Leclerc on myös varsin tyytymätön tallin tilanteeseen. Taustoissa kuohuu myös.Ferrari yritti rauhoittaa tilannetta tekemällä jatkosopimuksen Fred Vasseurin kanssa. Kulisseissa kuohuu kuitenkin edelleen.F1-Insider-sivusto kertoo nimittäin, että Ferrarin puheenjohtaja John Elkann juonii shokkikaappausta. Hän haluaa Red Bullilta kenkää saaneen Christian Hornerin Vasseurin seuraajaksi.– Vaikka Vasseurin sopimusta juuri jatkettiin, Ferrari haluaa ilmeisesti päästä hänestä eroon, ja John Elkann on nähtävästi hyvin keskittynyt varmistamaan Hornerin paikan, kertoi lähde toimittaja Ralf Bachille.– Hornerilla on ansioluettelossaan 14 maailmanmestaruutta. Elkannia pidetään hyvin tunteellisena ihmisenä, jota ei niinkään kiinnosta, mitä hän ajatteli eilen, vaan mitä hän ajattelee tänään. He ovat juuri jatkaneet Vasseurin sopimusta, mutta silti hänen asemansa on ilmeisesti jälleen horjumassa, avasi Bach.LUE MYÖS: ”Ei tähän voi pysäköidä” – suomalaisen rallimiehen urakka päättyi karusti (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Christian Horner Fred Vasseur John Elkann Tuoreimmat Uutiset Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Veera Selänne yllätti tämän miehen kanssa – Teemu-isä ei voinut uskoa tyttärensä temppua Valtteri Bottas sai ”iloisia” uutisia – ne vetävät sitten hiljaiseksi Lue myös: Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Formula 1 02.02.2026 - 16:27 Lasse Honkanen Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Formula 1 01.02.2026 - 21:54 Lasse Honkanen Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Formula 1 01.02.2026 - 08:45 Lasse Honkanen