Iltalehti kertoi hiljattain SM-liigaseurojen päävalmentajien kovista palkoista. Asiasta on keskusteltu nyt myös Aition Kiuas-podcastissa.

Toinen juontaja Samuel Savolainen aloitti avaamalla omia näkemyksiään. Hän puhui Tapparan päävalmentajaksi tulevasta Kari Jalosesta.

– No minulla nimittäin on tämmöinen aihe, koska satuin huomaamaan, että ystävämme Timo Kunnari oli tehnyt tämmöisen kommentin, jossa hän kertoi, että SM-liigan parhaiten tienaavilla päävalmentajilla on huimat palkat. Niin jollain tavalla tämä kertoo myöskin Tapparasta jotakin, että Kari Jaloselle maksetaan 400 000 euroa vuodessa. Tietenkin oma keskustelunsa on sitten, että mitä vaikkapa sitten Janne Vuoriselle maksetaan, tai ylipäätään urheilujohtajan samassa tavassa. Mutta tavallaan kuitenkin Tappara ymmärtää, että ikään kuin tärkeimmälle ehkä strategiselle työntekijälle, päävalmentajalle, urheilujohtajan lisäksi tietysti, maksetaan sitten kova palkka. 

Savolainen näki, että kyse on isosta muutoksesta ajattelutavassa. Hän nosti sitten esille HIFK:n Olli Jokisen tilanteen.

– Jostain syystä liigaorganisaatiolla ei ole ongelmaa maksaa hirveitä summia vaikka jollekin AHL:stä repäistylle hyökkääjälle, mutta sitten tavallaan päävalmentajille, ehkä välillä on puhuttu tässä vuosien varrella Kiukaassa siitä, että sehän on vähän hassua, että päävalmentajat ovat olleet eräänlaisessa palkkakuopassa, mutta Tappara osoittaa tämän omalla toiminnallaan, että kun Jalonen on saatavilla, niin Jaloselle myös maksetaan. Ja tietenkin tässä samassa uutisessa on myös Olli Jokinen, että hänellekin maksettaisiin tämänkaltaisia summia, niin siinäkin on Tapparan ja IFK:n organisaatiossa nähtävillä ero. Kari Jalosesta tiedetään aika pitkälti, mitä hänestä saa. Hän on menestynyt lähes kaikkialla, missä hän onkaan valmentanut. Olli Jokinen ei ole. Vaikea on näitä palkkoja… Jalosena olisin saattanut vähän pyytää enemmän, jos olisin tietänyt.

Toinen juontaja Petteri Sihvonen ei lähtenyt tyrmäämään IFK:n strategiaa isossa kuvassa.

– Se on mielestäni hyvä, jos jatkoa ajatellen IFK:n organisaatiossa jyvitetään 400 000 työnimellä aina siihen päävalmentajan tehtävään. Saa nähdä, kuinka pitkään Ollin opivuodet siellä kestävät. Se on periaatteellisella tasolla hyvä asia.

LUE MYÖS: IS: Harri Kirvesniemi ampuu kovilla – nämä kaksi miestä pihalle Suomen olympiajoukkueesta (UrheiluAreena.fi)