Kuva: MTVRuotsi voitti Suomen maanantaina maalein 2–1 jääkiekon MM-kisoissa.Tre Kronor oli erittäin vahva etenkin avauserässä. Leijonat pääsi peliin mukaan paremmin toisessa erässä, mutta maalinteon kanssa oli vaikeaa. Suomi pääsi lopulta maalien makuun päätöserässä, kun Harri Pesonen väänsi 1–2-kavennuksen. Lisäosumia ei nähty.Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen päätti ottaa SM-liigan tehopakin Atro Leppäsen mukaan ylivoimaan. Tuo ratkaisu miellytti MTV:n asiantuntijaa Olli Jokista, joka kaipasi silti vielä enemmän vastuuta kiekolliselle taiturille.– Leppäsen tuloo tähän toiseen ylivoimaan (Lenni) Hämeenahon paikalle. Itse edelleen haluaisin nähdä Leppäsen tuossa topissa… Hän pystyy liikuttamaan kiekkoa oikea-aikaisesti. Tässä näkyy ykkösellä syöttö. Hän pystyy tuomaan tuon rytmin. Haluaisin nähdä hänet tuossa (Vili) Saarijärven paikalla, missä hän olisi omiaan.– Eli olisit pitänyt neljä hyökkäjän ylivoimaa ja korvannut Saarijärven Leppäsellä? tiedusteli toimittaja Teemu Niikko.– Kyllä. Jos Saarijärvi pitää pakosta olla siellä, niin laitetaan Saarijärvi siihen, missä Leppänen oli. Sitten siellä on one-timer ja ne kuuluisat kätisyydet kohtaa myös siinä. Hyvä nyt, että Leppänen on siellä ylivoimalla. Toivottavasti hän pääsee oikealle paikalle sitä pelaamaan, ohjeisti Jokinen.Leppäsen meno ei toki miellyttänyt kaikkia MTV:llä. Hän joutui taiston aikana selostaja Antero Mertarannan hampaisiin. Selostajalegenda hämmästeli esimerkiksi Leppäsen heikkoa pelaamista avauserässä.– Kyllähän Atro Leppäsellä on, kun tuotakin katsoo, niin on vielä hurjasti tekemistä kansainväliseen rytmiin pääsemisessä. Siinä unohtuu jälleen tuo vartioitava pelaaja häneltä ja on reppu heilua, hämmästeli ”Mertsi”.LUE MYÖS: Tämä näky oli liikaa: Kalle Palander murtui kyyneliin (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antero Mertaranta Atro Leppänen jääkiekon MM-kisat Leijonat Tuoreimmat Uutiset Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Krista Pärmäkosken ja toisen hiihtäjän äänekäs touhu suututti muut hotellivieraat Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Veteraanitoimittaja ei voinut käsittää Suvi Minkkisen palkitsemista: ”Aika huvittavaa” Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Lue myös: Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Jääkiekko 16.01.2026 - 21:49 Lasse Honkanen Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti Jääkiekko 16.01.2026 - 08:43 Lasse Honkanen HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Jääkiekko 15.01.2026 - 21:01 Lasse Honkanen