Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Suomen JääkiekkoliittoJääkiekkojunioreiden kevään 2024 tukihaku tuo helpotusta 995 jääkiekkoilevan nuoren perheeseen. Tukea tulevan kauden kausimaksuihin maksetaan yhteensä 999 800 euroa. Yksittäisen pelaajan saama tuki vaihtelee juniorin ikäluokan mukaan 700 eurosta 1 300 euroon.Vuonna 2011 käynnistyneen tukiprosessin kautta Jääkiekkoliiton toimesta on tuettu valtakunnallisesti peräti 14 289 juniorin harrastamista. Yhteensä tukea on maksettu vuosien saatossa jo yli 10 miljoonaa euroa.– On valtavan hienoa, että yksittäiset lahjoittajat ja yhteistyöyritykset haluavat mahdollistaa lasten ja nuorten urheiluharrastamista ja edistää heidän hyvinvointiaan, toimitusjohtaja Sami Kauhanen kiittää Suomen Jääkiekkoliiton tiedotteessa.Suurin yksittäinen lahjoittaja tukieurojen takana on vuodesta 2016 alkaen vuosittaisen lahjoituksen U13-U18-ikäluokkien junioreille tehnyt Mika Anttonen, jonka ansiosta keväisin tukea voidaan jakaa noin miljoonan euron edestä.Syksyisin haettavana olevia nuorempien ikäluokkien tukia rahoitetaan mm. yhteistyökumppaneilta, MM-kisojen voittovaroista ja erilaisista hyväntekeväisyyskampanjoista kertyneillä varoilla.Valtakunnallisten tukiprosessien lisäksi Varsinais-Suomessa on oma Unelmien Peliä -tukirahastonsa, josta helpotusta jääkiekkoharrastuksen maksuihin voivat hakea alueen seuroissa harrastavat juniorit. Rahaston varat ovat peräisin Mikko Kodisojalta ja Ilkka Paanaselta.Myös Pelaajayhdistyksellä ja monilla jääkiekkoseuroilla on omat tukiprosessinsa.Jääkiekkoliiton seuraava valtakunnallinen tukikierros alkaa syyskuussa, tuolloin tukea voivat hakea U9-U12-ikäluokkien pelaajat. Vanhempien junioreiden seuraava tukihaku alkaa helmikuussa 2025. Varsinais-Suomen Unelmien Peliä -tuet tukevat hakuun elokuussa.LUE MYÖS: IS: Harri Kirvesniemi ampuu kovilla – nämä kaksi miestä pihalle Suomen olympiajoukkueesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suomen Jääkiekkoliitto Tuoreimmat Uutiset Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskosiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui THF: Marko Anttilalta kysyttiin Kärppien romahduksesta – ”Mörön” reaktio kertoo kaiken Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Ylen Laura Arffmanin olympiamatkaa varjostaa synkkä asia Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Kaisa Mäkäräinen puhui tästä miehestä – teki sitten IS:lle karun tunnustuksen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Lue myös: Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui Jääkiekko 04.02.2026 - 10:01 Lasse Honkanen THF: Marko Anttilalta kysyttiin Kärppien romahduksesta – ”Mörön” reaktio kertoo kaiken Jääkiekko 04.02.2026 - 08:54 Lasse Honkanen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Jääkiekko 03.02.2026 - 11:49 Lasse Honkanen