Suomessa on monia pitkän uran Euroopassa tehneitä jääkiekkoilijoita, jotka eivät koskaan lähteneet kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikkaan.

Juhamatti Aaltonen on yksi sellaisista pelaajista. Hän on nyt puhunut aiheesta tarkemmin Liiga WAM -podcastissa. Dallas Stars oli Aaltosen perässä vuonna 2010.

– Jäikö kaivelemaan se, että sitä ei koskaan päässyt kuitenkaan (kokeilemaan NHL:ssä)? kysyi Juho Manninen.

– Ei sillä tavalla jäänyt kaivelemaan, koska itse tein sen päätöksen lähteä sitten Venäjälle. Nyt on helppo sanoa, että jälkikäteen olisin ajattelut tämän toisin päin. Sinä olet kuitenkin niillä markkinoilla ihan nobody. Jos olet Euroopassa hyvä pelaaja, niin siellä sinä et ole mitään, selvitti Aaltonen.

Aaltonen päätti siirtyä kesällä 2010 Pelicansista KHL:n Magnitogorskiin. Hän ei voinut kieltäytyä jättirahoista.

– Mutta ne rahat olivat niin järkyttäviä, mitä Venäjältä sai silloin. Ajattelin sillä tavalla, että jos menen sinne, että se on vielä kovempi sarja ja jos on siellä hyvä, niin kyllähän pääset sinne (Pohjois-Amerikkaan).

– Mutta se on tavallaan kuitenkin se, että kun olet nobody, niin lyöt varmasti ovia kiinni. Eihän ne nyt tykkää siitä, että joku tulee meille, ja sitten sinä olet sellainen, että et tule. Jos menet Venäjälle, niin se ei ole hyvä juttu.

– Minulla ei ole ollut ikinä tapana harmitella, mutta jos nyt jälkikäteen ajattelee, niin olisin tehnyt sen toisin päin.

Aaltonen muistutti, että hän olisi tuossa vaiheessa saanut NHL:stä vain kahden suunnan sopimuksen. Muutamaa vuotta myöhemmin myös yhden suunnan diili olisi voinut tulla kyseeseen. Silloinkin oli neuvotteluja lähdöstä Atlantin toiselle puolelle.

– Se sitten jäi myös puihin. Tuo Dallas olisi pitänyt silloin käyttää.

LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi)