Coloradon ja Winnipegin kolmas kohtaaminen oli kaksijakoinen peli. Winnipeg hallitsi kahta ensimmäistä erää ja ratkaisevaan kolmanteen mentiin Jetsin johdossa 2-1. Sitten Coloradon tähdet laittoivat ison vaihteen päälle ja kolmas erä meni kotijoukkueelle puhtaasti 5-0.Yhden Colaradon maaleista laukoi jälleen erinomaisesti esiintynyt Artturi Lehkonen. Mikko Rantanen sen sijaan kunnostautui syötöillään. Rantanen syötti kaksi Coloradon viimeisen erän maalista. Colorado voitti ottelun lopulta 6-2 ja siirtyi pudotuspelisarjassa 2-1 johtoon.Myös Vancouver siirtyi omassa otteluparissaan Nashvillea vastaan 2-1 johtoon. Tiukka ja tasainen peli päättyi Vancouverin 2-1 voittoon Predatorsin kotikaukalossa. Ottelun sankarit olivat Vancouverin maalilla loistanut Casey DeSmith sekä JT Miller, joka teki yhden ja syötti toisen Canucksin maaleista. Nashville Juuse Saroksen saldo ei tällä kertaa ollut häikäisevin, sillä hänelle tuli vain kymmenen torjuntaa ja kaksi meni sisään.New York Rangers etenee vakuuttavasti kohti seuraavaa kierrosta. Joukkue otti jo kolmannen voittonsa Washingtonista, nyt vieraskentällä lukemin 3-1. Rangersin maalivahti Igor Shesterkin oli erinomainen ja erikoistilannepelaaminen toimi. Yksi Rangersin maaleista tuli alivoimalla, toinen ylivoimalla. Pisteissä Rangersin ykkösiä olivat Vincent Trocheck, joka teki teh0t 1+1 sekä Mika Zibanejad, joka syötti kaksi Rangersin kolmesta maalista.Rangers johtaa sarjaa jo 3-0 ja etenee mitä todennäköisimmin jatkoon puhtaasti.Edmonton Oilersin tähtikatras oli jälleen vireessä, kun joukkue haki Los Angelesista voiton lukemin 6-1. Maalinedustahai Zach Hyman teki kaksi maalia ja nosti pudotuspelisarjansa maalimäärän kuuteen. Leon Draisaitl osui myös kahdesti ja syötti yhden maalin. Connor McDavidin saldo oli 1+2. Edmonton meni sarjassa 2-1 johtoon voittonsa ansiosta.And everybody’s hands go UP 🙌#GoAvsGo | #ALLIN pic.twitter.com/CPDZAK2qtm— x – Colorado Avalanche (@Avalanche) April 27, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Liverpoolilta jäi saamatta jotain, mitä rahalla ei voi ostaa (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp NHL Tuoreimmat Uutiset Perhetapahtuma Montrealissa sai Patrik Laineen kannalta nolon käänteen Tästä vaiettiin – miesten kanssa pelaava Meeri Räisänen ajautui ”jännään tilanteeseen” Max Verstappen kilpaili rata-autolla – koki nöyryyttävän kohtalon Suomen moukaritähdeltä rumaa tekstiä Ylen haastattelijalle Alisa Vainio upea ele heti MM-maratonin jälkeen Valtteri Bottaksen entiseltä tallikaverilta shokkipaluu F1-sarjaan? Siinä se nyt on: Mikael Granlundin uuden NHL-seuransa riveissä Seiska: Jari-Matti Latvala antoi Janni Hussille harvinaisen selvän palautteen Lewis Hamilton puhui Valtteri Bottaksesta – myönsi nyt karun totuuden Montreal valmis lyömään Oliver Kapasen lihoiksi – tämä voisi olla loistojuttu Patrik Laineelle IS: Lotta Harala sai shokkiuutisen – puhalsi heti pelin poikki Mitä ihmettä? Ott Tänak tiputti shokkiuutisen Chilessä MTV:n asiantuntija lausui brutaalin totuuden Kalle Rovanperän touhusta Wilma Murto teki rajun ratkaisun MM-kisojen alla Kaikkea ei kerrottu: Pomo lausui selvät sanat Patrik Laineesta Lue myös: Perhetapahtuma Montrealissa sai Patrik Laineen kannalta nolon käänteen Jääkiekko 14.09.2025 - 16:55 Lasse Honkanen Tästä vaiettiin – miesten kanssa pelaava Meeri Räisänen ajautui ”jännään tilanteeseen” Jääkiekko 14.09.2025 - 15:01 Lasse Honkanen Siinä se nyt on: Mikael Granlundin uuden NHL-seuransa riveissä Jääkiekko 13.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen