Kuva: All Over PressJukureiden alakulo on jatkunut jääkiekon SM-liigassa. Pelicans kaatoi mikkeliläiset tylyin numeroin 4-1 lauantaina.Päävalmentaja Marko Tuomainen myönsi ottelun jälkeen, että nyt koetellaan kärsivällisyyttä. Palkintoja ei vain tule.– Edelleen sama tarina kuin esimerkiksi eilen. Hupsis-maali omiin ja av-maali perään, niin ollaan kaksi perässä. Peli jatkuu kuitenkin tasaisena ja hyvin kamppailtiin Pelicansin isoja puolustajia vastaan. Siitä olen ylpeä, ettei kukaan luovuttanut, vaan kaikki jätti kaikkensa jäälle tänään.– Maalin hinta meitä vastaan on naurettavan halpa tällä hetkellä. Siinä on meidän puolustuspelaamisessa kaksi osa-aluetta, jotka pitää saada kuntoon, jotta voidaan taistella voitosta. Peli rupeaa ratkeamaan tällä hetkellä vähän liian aikaisin. Saatiinko 50 laukausta tänäänkin ja vastustajan maalivahti oli tosi hyvä, kommentoi Tuomainen seuran verkkosivuilla.– Tehokkuutta kaivataan, siitä viisikolmosesta olisi pitänyt maali tehdä. Loppuun asti taisteltiin ja varsinkin viimeisessä erässä voitettiin kamppailuita sekä aloituksia, minkä kautta saatiin hyvä paine vastustajan maalille, mutta ei tulosta tälläkään kertaa.LUE MYÖS: Näkökulma: HIFK:ssa on monttu, mistä on kiivettävä nopeasti ylös (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jukurit Marko Tuomainen Pelicans SM-liigaTuoreimmat Uutiset Kimi Räikkösestä arkistojen aarre – Jäämies tuijotti jotain sellaista, jota nuoremmat eivät edes tunnista Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Reetta Hurske vahvisti – päätyi rajuun ratkaisuun Toyotan rallitähti antoi nyrkkiensä puhua Suomessa – ”Älkää ryttyilkö hänelle” Raju väite Max Verstappenista ja F1-pomon potkuista – nämä sanat ovat myrkkyä Red Bull -faneille HIFK:lle pamahti musertava uutinen keskellä kesää Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Hornerista saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Suru-uutinen: Suuri rallilegenda on kuollutLue myös: Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Jääkiekko12.07.2025 - 17:04 Lasse Honkanen Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Jääkiekko12.07.2025 - 17:04 Lasse Honkanen HIFK:lle pamahti musertava uutinen keskellä kesää Jääkiekko12.07.2025 - 17:04 Lasse Honkanen