Kuva: All Over PressMaailmalla on uutisoitu jälleen tällä viikolla Valtteri Bottaksen tilanteesta. Planetf1.com väittää, että Bottas on sopinut siirtyvänsä ensi kaudeksi F1-talli Cadillaciin.Esimerkiksi GPblog-sivusto on aiemmin kertonut, että Bottaksen siirto Cadillacille on varma. Cadillac ei kuitenkaan ole hiiskunut asian suhteen vielä yhtään mitään.Bottas näytti saavan hyviä uutisia ensi kautta ajattelen. Fanitilit ovat nimittäin bonganneet sosiaalisessa mediassa kansainvälisen autoliiton FIA:n tekemän sääntömuutoksen.Sen perusteella lähtöruuturangaistukset eivät ole enää ikuisia. Jatkossa rangaistus pitää laittaa käytäntöön 12 kuukauden sisällä sen antamisesta.Uutinen näytti loistavalta Bottaksen kannalta. Hän sai nimittäin kauden 2024 viimeisessä F1-kisassa viiden lähtöruudun rangaistuksen.The Race -sivusto kertoi kuitenkin myöhemmin torstaina, että Bottaksen rangaistus jää voimaan. Syy siihen on se, että Bottas sai rangaistuksen, kun vanhat säännöt olivat vielä voimassa.Juttua muokattu 21.8.2025 klo 21.44.. Muokattu otsikkoa ja lisätty viimeinen kappale. Bottaksen rangaistus jää sittenkin voimaan, toisin kuin otsikossa ja jutussa aiemmin väitettiin.LUE MYÖS: Näkökulma: Herätys, Carolina – Sebastian Aho on dynastiansa ansainnut (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cadillac Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Mikko Rantanen oli vasta alkua – Dallas viritteli kunnon siirtopommia Vahvistus tuli: Valtteri Bottakselle tulikin huono F1-uutinen Marcus Grönholm lausui tylyt sanat uudelle työntekijälle – nyt hän on iso rallipomo Lauri Markkasen fanien raivo repesi – mediajätti ESPN reagoi nopeasti Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissä Suomalainen NHL-tähti lausui Seiskalle selvän mielipiteensä Teemu Selänteestä Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle RovanperälleLue myös: Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Formula 121.08.2025 - 20:58 Lasse Honkanen Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Formula 120.08.2025 - 20:58 Lasse Honkanen F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Formula 120.08.2025 - 20:58 Lasse Honkanen