Kuva: All Over PressSportivo TVSusijengin Lauri Markkanen on ollut häikäisevässä iskussa ennen koripallon EM-kisoja.Moni fani hieraisikin silmiään, kun ESPN julkaisi ennakkoarviossaan näkemyksensä EM-kisojen kymmenestä parhaasta NBA-pelaajasta. Markkanen ei nimittäin ollut mukana tuossa top 10 -listauksessa. Arvio ällistytti faneja ja asiantuntijoita. Lopulta tuli sitten korjaus. Markkanen oli lisätty mukaan listaukseen seitsemänneksi.– Lista on päivitetty, kun Lauri Markkasen on vahvistettu olevan Suomen joukkueessa, korjaili ESPN.Saattoi olla, että ESPN todellisuudessa unohti Markkasen, kun se teki listauksen. Itse arviossa ylistettiin vuolaasti suomaalsita.– Markkanen oli yksi NBA:n vaikuttavimmista pelaajista kausilla 2022–23 ja 2023–24, yltäen tasolle, jolla hänet voitiin historiallisilla mittareilla nähdä mahdollisen mestaruudesta taistelevan joukkueen runkopelaajana. Viime kaudella hänen tilastonsa kuitenkin laskivat lähes kaikilla osa-alueilla, mikä johti keskiarvoa heikompaan arvioituun RAPTOR-lukuun (–0,5).– Hänellä nähdään yhä olevan keskimääräistä enemmän annettavaa vahvuuksiensa ansiosta, mutta hänen on palattava tasolleen, jotta tähtistatuksen kehitys jatkuisi. Jos harjoitusottelut ennen turnausta kertovat jotain – hän teki aiemmin viikolla Puolaa vastaan 42 pistettä ja nappasi 12 levypalloa – Markkanen saattaa olla motivoitunut koviin suorituksiin myös itse turnauksessa.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Minja Korhonen tekee yllättävän aluevaltauksen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Lauri Markkanen NBA Susijengi Utah Jazz Tuoreimmat Uutiset Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Lue myös: Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen