Sportivo

Snookerin seitsenkertainen maailmanmestari Ronnie O’Sullivan jatkaa edelleen uraansa lajin pääkiertueella. Mieheltä on kuitenkin odotettavissa uusi aluevaltaus tänä vuonna.

Asiantuntijat Phil Haigh ja Nick Metcalfe kävivät asiaa läpi Talking Snooker -ohjelmassa. Metcalfe nosti esille sen, että O’Sullivan on lupautunut pelaamaan Bush’s Seniors Open -snookerturnauksessa 28. joulukuuta.

–O’Sullivan on lisätty 27.–28. joulukuuta Derbyssä, Vaillant Livessä, järjestettävän turnauksen osallistujalistalle. O’Sullivan kilpailee nykyään vain harvoin Britanniassa, joten hänen osallistumisensa loppuvuoden turnaukseen on erityisen houkutteleva mahdollisuus niille kannattajille, jotka haluavat nähdä hänet pelaamassa paikan päällä.

– 50-vuotias O’Sullivan saapuu turnaukseen seniorien hallitsevana maailmanmestarina. Hän voitti mestaruuden ensimmäistä kertaa toukokuussa. Turnauksessa ovat jo mukana viime vuoden mestari Joe Perry, loppuottelussa hävinnyt Jimmy White sekä Ken Doherty, Reanne Evans, Stephen Maguire ja Mark Davis, avasi Metcalfe.

Metcalfe otti esille sen, että snooker ei ole viime aikoina ollut erityisen paljon huomiota jouluna saava laji.

– Vuosien mittaan joulunajan televisiotarjonnasta on tullut ennen kaikkea dartsin valtakuntaa. Erityisesti PDC:n maailmanmestaruuskilpailujen myötä darts on vallannut merkittävän osan joulunajan urheilutarjonnasta. Snookeria ei sen sijaan ole juuri nähty televisiossa joulun pyhinä. Toki heti vuoden alussa pelataan hieno Masters-turnaus.

– Mutta jouluna monet ihmiset ovat kotona, Phil. Siinä juuri on asian ydin. Monet heistä myös katsovat televisiosta snookeria. Siksi odotan Channel 5:lle hyviä katsojalukuja 27.–28. joulukuuta, varsinkin nyt, kun kaikkien aikojen paras pelaaja on mukana turnauksessa, fiilisteli Metcalfe.

Haigh komppasi kollegaansa. Hän uskoo, että tilanne on varsin ihanteellinen.

– Niin, ajankohta tuntuu täydelliseltä, eikö vain? Joulun ja uudenvuoden välinen aika on erinomainen. Ihmiset istuvat kotona, eikä heillä ole välttämättä paljonkaan tekemistä. Monet haluavat varmasti katsoa snookeria, varsinkin kun mukana on, kuten sanoit, Ronnie O’Sullivan. Lisäksi yksi osallistuja on vielä vahvistamatta, ja kyseessä saattaa olla toinenkin suuri nimi. Saa nähdä.

World Seniors Snooker -kiertueella voivat pelata niin uransa lopettaneet huippupelaajat kuin edelleen ammattilaiskiertueella kilpailevat pelaajatkin. O’Sullivan lähtee vahvana ennakkosuosikkina turnaukseen.

LUE MYÖS: Suomen yhdistetyn sensaatio teki valitettavan paljastuksen tilanteestaan (UrheiluAreena.fi)