Kuva: All Over Press SportivoJääkiekon SM-liigan Kärpissä pelanneen Miikka Rousun tapausta on käsitelty tuoreessa Petopodissa.Rousu sai lähteä Kärpistä kesken kauden vuonna 2001. Hän lähti TPS:n paitaan ja voitti siellä lopulta mestaruuden samana keväänä. Rousu on nyt avannut asiaa enemmän. – Olin silloin Kärppä-nutussa, ja meillä oli Juhani Tamminen täällä (päävalmentajana). Olin tullut TPS:stä takaisin Kärppiin. Olin käynyt (Vladimir) Jursinovin koulua, enkä saanut Tammiselta sitä, mitä olin odottanut hänen pystyvän antamaan. Sitten palasin Turkuun, ja kausi sai hienon päätöksen.– Sanotaan vaikka niin, että jos puhutaan pelikirjasta, niin kyllä Jursilla oli vähän parempi pelikirja kuin Tamilla, näki Rousu.Toimittaja Antti Meriläinen kysyi sitten suoraan, menikö Rousulla ja Tammisella sukset ristiin. – Kyllä siinä sukset menivät ristiin. Tamminen kertoi Kalevan etusivulla, että saan 17–20 minuuttia peliaikaa. Todellisuudessa, kun peliaika kellotettiin, sitä oli neljä minuuttia. Syytä en tiedä sen kummemmin. Sitten pidettiin palaveri, jossa oli kuusi pelaajaa Cumuluksen alakerrassa. Kun siellä ilmoitetaan, että verokortin voi hakea toimistolta pois, niin eikö se ole jo luottamuksen menetys.– Seuraavana päivänä minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Luulaja tai TPS. Olisin itse halunnut Luulajaan, mutta tunnetusti Junnon Juha (Kärppien voimahahmo) ei olisi saanut siitä siirtorahoja, joten hän ei päästänyt minua sinne. Niinpä menin TPS:ään, avasi Rousu.Rousun mukaan tuo kausi ei kuitenkaan jättänyt suuria säröjä hänen ja Tammisen väleihin. Asia kävi ilmi nopeasti.– Meillä oli tässä tilaisuus, olikohan siitä 20 vuotta, kun noustiin liigaan. Kyllä me Tamin kanssa olemme hyvissä väleissä. Kättelimme ja juttelimme, eikä meillä sen kummempaa ole. Silloin kipinät kuitenkin lentelivät puolin ja toisin.– Siitä oli hyvä esimerkki, kun tämä ilmoitus tuli. Ajoin Raksilaan hakemaan tavarani ja nimikylttini pois. Tami ajoi risteyksessä vastaan ja soitti minulle. Asuin itse noin kilometrin päässä, mutta minun oli pakko ajaa grillin pihaan. Kaksi tuntia siinä sitten kehuimme toinen toistamme puhelimessa, veisteli Rousu. Rousu tunnusti kuitenkin, että lähdön todelliset syyt ovat edelleen mysteeri hänelle.– Syy ei ole minullekaan koskaan oikeastaan selvinnyt, mutta välillä kipinöi ja salamoi. Näinhän se menee elämässä muutenkin, filosofoi kiekkotaituri.LUE MYÖS: Kohuttu Heikki Hietanen – jääkiekkopomon tie Sunny Car Centeristä Venäjä-kohuun (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juhani Tamminen Kärpät Miikka Rousu SM-liiga Lue myös: Asiantuntija: Jokerit ajautunut epätoivoiseen tilanteeseen – ”Valmis luopumaan kenestä tahansa” Jääkiekko 02.11.2026 - 11:51 Lasse Honkanen IL:lle jyrähdettiin: SM-liigan kärkiseuran ”pitäisi lentää pihalle” sarjasta – syy on päivänselvä Jääkiekko 01.11.2026 - 19:51 Lasse Honkanen IS: Yli sata miljoonaa NHL:ssä tienaava Mikko Rantanen puhui rahankäytöstään – tähän leikkiin hän ei lähde Jääkiekko 01.11.2026 - 11:45 Lasse Honkanen