Maajoukkueen norjalaisvalmentaja avautui Suomen tähtihiihtäjien tasosta: ”Valtavasti töitä tehtävänä”

Hans Kristian Stadheim liittyi viime kauden jälkeen Suomen hiihtomaajoukkueen valmennukseen. Norjalainen on puhunut Hans&Holund-podcastissa näkemyksistään liittyen Suomen hiihtäjistä.

Stadheim kertoi, että Suomen maajoukkueen sisällä on paljon eroja siinä, paljonko urheilijat harjoittelevat.

– Meillä on urheilijoita, joilla on valtava harjoittelumotivaatio ja jotka harjoittelevat ehkä jopa liikaa. Silloin puhutaan yli sadasta harjoitustunnista kuukaudessa. Toisaalta meillä on urheilijoita, joiden harjoitusmäärät voisivat olla hieman suurempia.

– Vaihtelu on siis suurta, mutta jos yleistetään, niin harjoitusmäärät liikkuvat noin 75–100 tunnissa kuukaudessa. Mikä olisi mielestäsi vähimmäisvaatimus, jotta urheilija voisi kilpailla maailmancupin pistetasolla? Kuinka vähän kuukaudessa voi harjoitella? Entä kuinka paljon on liikaa? Onko esimerkiksi 100–110 tuntia kuukaudessa jo liikaa?

Stadheim pohti sitten, minkälaisista harjoittelumääristä pitää puhua, kun tavoitellaan maailman huippua.

– Jos tavoitteena on olla maailman huipulla maastohiihdossa, uskon, että kesäkuun alusta lokakuun alkuun ulottuvalla harjoituskaudella pitäisi harjoitella noin 85–110 tuntia kuukaudessa. Uskon myös, että suurin osa kansainvälisen huipputason mies- ja naishiihtäjistä harjoittelee vuosittain noin 900–1 100 tuntia.

– Toisaalta uskon, että maailman huipulle on täysin mahdollista päästä myös 800 harjoitustunnilla vuodessa, jos kyseessä on nuori urheilija, joka tekee esimerkiksi hieman enemmän kovatehoisia harjoituksia.

Stadheim suhtautuu Suomen joukkueen tilanteeseen realistisesti. Työmaata riittää.

– Jos katsomme suomalaisten hiihtäjien viime kauden tuloksia, niin naisilla ja miehillä oli yhteensä vain kolme palkintokorokesijoitusta maailmancupissa. Meillä on siis valtavasti töitä tehtävänä, jotta pääsemme samalle tasolle ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa. Tilanne on yksinkertaisesti tämä, paalutti Stadheim.

”Suomessa on valtavasti osaamista”

Stadheim antoi sitten näkemyksensä siitä, mitkä ovat Suomen hiihdon kipupisteet. Harjoittelumäärät eivät ole ongelma.

– Kuten sanoin jo aiemmin, mielestäni suurin ero suomalaisten ja norjalaisten hiihtäjien välillä ei ole harjoittelun määrä tai vakavuus. Suomalaiset hiihtäjät tekevät valtavasti töitä. Jos Norjassa ajatellaan, että suomalaisten pitäisi vain harjoitella paremmin tai suhtautua harjoitteluun vakavammin, se ei mielestäni pidä paikkaansa.

– Kyse on enemmän itseluottamuksesta, oikeiden valintojen tekemisestä ja siitä, että urheilija ymmärtää, miksi hän harjoittelee tietyllä tavalla ja mitä laadukas harjoittelu tarkoittaa. Norjassa meillä on valtavan vahva perinne, joka on rakentunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Jos tarkastellaan esimerkiksi lasten hiihtoharrastusta tai seuravalmentajien osaamista, huomataan, että jo aivan ruohonjuuritasolla toimii erittäin asiantuntevia ihmisiä. Kansainvälisesti vertailtuna heidän harjoitteluun liittyvä osaamisensa on poikkeuksellisen korkealla tasolla.

Stadheimin mielestä Suomessa on ongelmana tiedon jakaminen. Osaamista ei saada vietyä joka puolelle.

– Norjan maajoukkue hyötyy valtavasti siitä työstä, jota paikallisissa hiihtoseuroissa tehdään. Juuri tällä alueella meillä on Suomessa kehitettävää. Suomessa on valtavasti osaamista, mutta kysymys kuuluu, miten tämä tieto saadaan välitettyä seuroihin ja miten rakennetaan sellainen menestymisen kulttuuri, jossa ymmärretään harjoittelun perusteet.

– Miksi pitää harjoitella anaerobisella kynnyksellä tai I4-tehoalueella? Miten harjoituskausi pitäisi rakentaa? Miksi tuhannen tunnin harjoittelu on tärkeää? Vai onko sittenkin ratkaisevampaa se, mitä nuo tuhat tuntia sisältävät? Uskon, että tämä on tärkeä osa sitä työtä, jota teemme nyt Suomen maajoukkueessa.