Sportivo

Ice Cagen kevytsarjan mestaruudesta otellaan 19. joulukuuta Helsingissä. Tuossa ottelussa kohtaavat Niko Aikonen ja Omar Tugarev.

Makwan Amirkhanilta vietiin juuri pois tuo mestaruusvyö. Myös tuo asia nousi esille tulevan ottelun lehdistötilaisuudessa.

– Pelissä on siis Ice Cagen kevyensarjan mestaruusvyö. Missä mestaruusvyö tällä hetkellä on? Sehän oli Makwan Amirkhanilla, mutta se otettiin häneltä pois. Hän on kieltäytynyt useaan otteeseen ottelemasta Omaria vastaan. Omar Tugarev, miten tämä asia on mennyt? Nyt on aika puhua suu puhtaaksi, aloitti juontaja Veli-Matti Markkanen.

Tugarev antoi sitten palaa. Hän kertoi, että Amirkhanin kanta oli harvinaisen selvä.

– No, vähän yli vuosi sitten haastoin Makwanin julkisesti TikTokissa. Siitä lähtien meillä on ollut Makwanin kanssa oma tarinamme. Mä halusin otella häntä vastaan, mutta hänellä oli omat syynsä, miksei halunnut otella.

– Viimeksi kun me käteltiin, sanoin hänelle, että hyviä eläkepäiviä. Sanoin myös, että anna mulle joku päivämäärä, milloin me otellaan, niin katsotaan sen mukaan. Hän ei vastannut, joten sanoin uudestaan, että hyviä eläkepäiviä. Turha Makwanista on enää puhua, paalutti Tugarev.

Tugarevilta kysyttiin, miksi hän uskoo Amirkhanin välttävän hänen kohtaamistaan. Mies kertoi uskovansa, ettei UFC-veteraani ole enää halukas koviin otteluihin.

– Varmaan kyse on siitä, että hän haluaa mennä eläkkeelle eikä halua vaikeita matseja. Hän haluaa valita jokaisen vastustajansa. Se kertoo jo siitä, onko tällaisissa otteluissa mitään järkeä. Jos sulla on mestaruusvyö ja olet mestari, sun pitää ottaa kenet tahansa vastaan. Jos valitset koko ajan somesta sellaisia vastustajia, jotka sopivat sulle, esimerkiksi sellaisia, jotka eivät ole vielä meritoituneita ammattilaisina, se kertoo siitä, ettei sulla ole enää sitä nälkää. Silloin et myöskään ansaitse pitää mestaruutta. Mestarin pitää olla valmis puolustamaan vyötään ketä tahansa vastaan, linjasi Tugarev.

Niko Aikonen tuo erilaisen haasteen Tugareville. Häntä pyydettiin vertailemaan Aikosta ja Amirkhania.

– Niko on mun mielestä hyvä vastustaja, koska hänellä on ammattimainen tiimi takanaan. Hän on nälkäinen ja lähellä primeaan (parastaan urheilijana). Makwanilta taas löytyy tietynlaista kokemusta UFC:stä. Hänellä on omia pieniä kikkojaan, joiden kanssa pitää olla hereillä.

– Molemmilla on omat vahvuutensa, mutta Nikon kanssa uskon, että saadaan kunnon taistelu aikaiseksi. Tiedän, ettei Niko murru ihan heti. Siinä voi mennä yli kolme erää. Mun pitää olla todella fiksu siinä, miten käytän ottelustrategiaani. Jos ottelu ei menekään niin kuin olen suunnitellut, pitää olla valmis mukautumaan sen kulkuun, selvitti Tugarev.

LUE MYÖS: Olympiavoittajalta kovia syytöksiä: ”FIS suojelee voimakkaasti Kläboa” (UrheiluAreena.fi)