Kuva: All Over Press SportivoJYP:n puolustaja Sami Vatanen on ollut Hurrikaanin Pyörteissä -ohjelman vieraana. Hän keskusteli myös NHL-urastaan ja väleistään suomalaispelaajiin.Vatanen siirtyi Pohjois-Amerikkaan kesällä 2012 JYPistä. Vatanen ja Teemu Selänne pelasivat Anaheimissa vuosina 2012–2014. – Kyllähän se oli aika uskomatonta aikaa. Anaheim oli aina lempijoukkueeni NHLä. Muistan, kun Anaheim voitti Stanley Cupin vuonna 2007. Tuli herättyä öisin katsomaan niitä pelejä, kun joukkue pelasi finaaleissa Ottawaa vastaan. Sitten sain varauksen Anaheimiin ja pääsin lähtemään sinne. Siellä oli kuitenkin aikamoinen suomalaisporukka kasassa. Oli (Saku) Koivua, Selännettä ja (Toni) Lydmania. Kyllähän se oli aikamoinen unelmien täyttymys.– Siinä oli suu pyöreänä, kun meni ensimmäistä kertaa pukukoppiin ja katseli, minkälaisia tähtiä siellä oli. Sitten jossain vaiheessa pääsin vielä pelaamaankin paljon. Kyllähän se oli todella hauskaa ja mukavaa aikaa. Onneksi osasin myös nauttia siitä. Se oli pikkupojan unelma, jota pääsi elämään. Mikäs sen parempaa, sanaili Vatanen.Vatanen kertoi, että hän uskalsi ottaa heti roolia seurassa. Suomalaispelaajat auttoivat siinä. – Ei kyllä. Olen aina siinä mielessä tehnyt omaa hommaani. Totta kai se auttoi todella paljon, että siellä olivat Selänne ja Koivu. Pääsin joukkueeseen sisään todella nopeasti. Englantikaan ei välttämättä ollut ihan parasta, enkä aina ymmärtänyt kaikkea, mitä sanottiin. Suomalaiset pystyivät kuitenkin auttamaan todella hyvin, koska he olivat olleet siellä jo pitkään.– Sitä kautta pääsin helposti mukaan joukkueeseen ja olin kaikessa mukana. Kyllä minä pääsin pelaamaan aika lailla omaa peliänikin. Pääsin heti ylivoimalle ja toteuttamaan itseäni. Siellä oli sellainen ilmapiiri, että uskalsi olla oma itsensä, selvitti Vatanen.Juontaja Aleksi Salonen kysyi sitten, minkälaisissa väleissä Vatanen on nykyään entisten seurakaveriensa kanssa. Hän myönsi, että välit ovat viilentyneet.– Täytyy sanoa, että olen todella huono puhelimen kanssa ylipäätään. Ei tule hirveästi läheteltyä viestejä kenellekään. Mutta kyllä olen noita suomalaisia aina kesäisin nähnyt erilaisissa tapahtumissa. On käyty vähän golfailemassa ja tällä tavalla. Emme ole puhelimitse hirveästi yhteyksissä, mutta aina törmäämme jossain tapahtumissa kesäisin, selvitti Vatanen.LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anaheim Ducks NHL Sami Vatanen Teemu Selänne Lue myös: Ulostulo: Patrik Laineelta voimakas reaktio siirtohuhuihin Jääkiekko 06.11.2026 - 11:47 Lasse Honkanen Urheilucast: Kärpät tekemässä kaappauksen SM-liigaseurasta – ”Ankaraa liehittelyä” Jääkiekko 05.11.2026 - 19:50 Lasse Honkanen Aleksander Barkovin isän työ Venäjällä nousi pöydälle – ”Eihän tuo hyvältä näytä” Jääkiekko 05.11.2026 - 14:01 Lasse Honkanen