Sportivo

Toyota vahvisti tällä viikolla ensi kauden kuskinsa rallin MM-sarjaan. Vielä on kuitenkin pieniä kysymysmerkkejä asian suhteen.

Kalle Rovanperä ajaa vain puolet ensi kaudesta. Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi puolestaan Dirtfish-sivustolle, että Sébastien Ogier ajaa vain muutaman rallin. Latvala kertoi, että Toyotan on tarkoitus lähteä jokaiseen ralliin kuudella kuskilla.

Se tarkoittaa, että muut kuskit voivat saada mahdollisuuden pääluokassa noin viidessä MM-rallissa. Yuki Yamamoto, Jaspar Vaher ja Takumi Matsushita kuuluvat Toyotan nuorten kuskien ohjelmaan.

– Kuljettajan ei tarvitse kuulua kehitysohjelmaan, mutta hänen täytyy olla Toyotan kuljettaja. Jos kuljettaja on kilpaillut WRC2-luokassa Toyota GR Yaris Rally2 -autolla, hän voi saada mahdollisuuden myös sitä kautta, kertoi Latvala.

Ralliasiantuntija Chris Gilbertson on pyöritellyt asiaa Instagramissa. Hän nosti esiin mielenkiintoisia vaihtoehtoja.

– Tarkastellaanpa mahdollisia kuljettajia. Kolme ensimmäistä ovat kaikki Toyotan nuorten kuljettajien kehitysohjelmasta. Ensimmäisenä on Yuki Yamamoto, joka on kolmikon pisimmälle edennyt kuljettaja. Hän ajoi täyden WRC2-kauden vuonna 2026. Kausi oli pettymys, mutta se sai kuitenkin hienon päätöksen, kun Yamamoto sijoittui Japanin MM-rallissa kolmanneksi. Voisiko Yamamoto olla ehdolla Rally1-auton kuljettajaksi erityisesti Japanin MM-rallissa, mikäli kyseinen kilpailu ei kuulu Kalle Rovanperän tai Sébastien Ogierin suunnitelmiin? pohti Gilbertson.

– Seuraava ehdokas ei juuri esittelyjä kaipaa. 19-vuotias virolainen Jaspar Vaher on yksi koko rallimaailman lupaavimmista nuorista kuljettajista. Hän on aivan älyttömän nopea, ja odotan hänen saavan tänä vuonna mahdollisuuden Rally1-auton ratissa. Se riippuu kuitenkin hänen esityksistään. Vaherin pieni ongelma on se, että juuri niissä kilpailuissa, joissa hän voisi olla ehdolla Rally1-autoon, odottaisin myös Rovanperän olevan mukana.

– Toyotan kehitysohjelman kolmas kuljettaja, joka kilpailee WRC2-luokassa vuonna 2027, on Takumi Matsushita. Hänellä oli lupaava viime kausi, mutta menestystä tuli enemmän Suomen kansallisissa kilpailuissa kuin WRC2-tasolla. Tosin hän sijoittui kymmenen parhaan joukkoon sekä Suomen että Viron MM-rallin WRC2-luokassa saatuaan mahdollisuuden kilpailla kyseisellä tasolla. Odotan Matsushitan ottavan jälleen kehitysaskeleita tänä vuonna, mutta saattaako Rally1-autoon nouseminen olla hänelle vielä hieman liian aikaista? pyöritteli Gilbertson.

Gilbertson otti sitten esille muita nimiä. Hän aloitti Roope Korhosesta.

– Kun katsotaan Toyotan kehitysohjelman ulkopuolelle, minulle ilmeisin ehdokas on 28-vuotias suomalainen Roope Korhonen. Korhonen ajoi uskomattoman vahvan kauden ja sijoittui WRC2-sarjassa toiseksi. Hän kilpaili Rautio Sportin väreissä, mutta hänen autonsa valmistelusta vastasi Jari-Matti Latvalan omistama Printsport-talli. Korhonen on jo nyt erinomainen kuljettaja, joka voisi hypätä suoraan Toyotan Rally1-talliin. Jos mikään muu Rally1-talli ei nappaa häntä kaudeksi 2027, todella toivon ja myös odotan näkeväni Korhosen Toyotan ratissa jossakin vaiheessa. Hän on yksinkertaisesti liian hyvä jäädäkseen ilman mahdollisuutta.

Gilbertson nosti esiin myös Alejandro Cachónin ja Seth Quinteron nimet.

Video tästä.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)