Kuva: All Over PressHelmareiden maalivahtirinkiin kuuluvaa Paula Myllyojaa kohtasi suuri suru, kun hän sai aiemmin tänä vuonna keskenmenon.Hiljattain ruotsalaisen Vittsjön kanssa sopimuksen tehnyt Myllyoja pelasi viime kaudella, kun kreikkalaisessa PAOK:ssa ja etsi kauden jälkeen itselleen uutta seuraa. Ollessaan Häckenin testissä, hän sai ilokseen kuulla olevansa raskaana. 40-vuotias Myllyoja jatkoi kuitenkin harjoittelua, sillä hänen aikomuksena oli jatkaa uraansa myös raskauden jälkeen.Ikänsä puolesta Myllyoja kävi neuvolassa tarkistuksissa tiheään ja kerran lääkärillä oli huonoja uutisia.– Menetimme lapsemme. Olimme raskauden puolivälissä sen tapahtuessa, Myllyoja paljastaa Sportbladetin haastattelussa.– Hän kuoli ja jouduimme luopumaan hänestä, Myllyoja jatkaa.Tapahtuneen jälkeen Myllyoja otti itselleen aikaa surutyöhön.– Annoin itseni olla surullinen. Olla alamaissa ja pimeässä hetken. Ajattelin, että se ottaa sitten sen ajan minkä se ottaa, Myllyoja totesi. Myllyojan uralle on mahtunut vastoinkäymisiä aiemminkin, kun hänelle todettiin vuonna 2007 leukemia.Vittsjö has hired Finnish goalkeeper Paula Myllyoja to cover for Lauren Brzykcy, who will be on the injury-list for a while after surgery. Vittsjö could get Myllyoja, who las played for FC PAOK Thessanoliki, since she was out of contract.https://t.co/U7j33X8tdZ— Daniel (@DandalBs) May 10, 2024 LUE MYÖS: Reaktio: Antti Niemi purkaa Manchesterin derbyn – ”Nyt voi kävellä takki auki” (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Helmarit Paula Myllyoja Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänne teki uuden aluevaltauksen – ällistyi itsekin, millaista jälkeä tuli IS:lle paljastettiin – näin rallipiirien kulisseissa puhutaan Janni Hussista Norjan hiihdossa repesi riemu – ”Tämä on uusi supertähtemme!” Suvi Minkkisen mitta täyttyi – lausui Ylelle tylyn viestin: ”Eikö ole oikeasti muuta kysyttävää” Lähde: Valtteri Bottaksen F1-palkassa massiivinen muutos sitten viime kisapestin Lotta Harala kaupitteli 200 gramman esinettä – hinta 37 000 euroa Nyt tärähti raju arvio Sami Pajarista: ”Päivänselvä asia” Ulos Leijonista! – Antti Mäkinen ei voi käsittää NHL:n ”arvostetuimpiin” kuuluvan kohtaloa Erik Kulstad löi Ylellä faktat pöytään Suomen ampumahiihtonaisten romahduksesta Takareisi hajalla – Johannes Kläbon otettava käyttöön varasuunnitelma Uskomatonta ylivoimaa – Antti Tuiskun suojatilta mykistävä näytös Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Krista Pärmäkosken ja toisen hiihtäjän äänekäs touhu suututti muut hotellivieraat Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen