Kuva: Toyota GAZOO Racing WRTToyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala oli sivussa Safari-rallista. Häneltä jäi kuskikiireiden vuoksi väliin myös Kanariansaarten ja Portugalin MM-ralli.Latvala on seuraavaksi Toyotan tallipäällikkönä vasta Sardinian MM-rallissa. Latvala paljasti Dirtfish-sivustolle seuranneensa toki Safari-rallin tapahtumia. Toyotan Elfyn Evans voitti rallin, mutta mukaan mahtui myös ikäviä hetkiä. Sellainen oli Takamoto Katsutan keskeytys viimeisellä pätkällä.– Oli vaikeaa katsoa Power Stagea, kun Taka pyörähti. Kysyin tallilta, pystyykö hän jatkamaan ja mikä on tilanne. Se oli turhauttavaa, mutta toisaalta Juha (Kankkunen, Toyotan apulaistallipäällikkö) teki erittäin, erittäin hyvää työtä – ja Juha nautti siitä. Se oli erittäin kivaa kuulla.Latvala puhui myös tarkemmin väleistään Kankkuseen. Hän teki selväksi, ettei puutu legendan touhuun rallien aikana.– Olin hieman yhteydessä Juhaan ennen rallia, mutta en rallin aikana. Haluan jättää hänet tekemään rauhassa omaa juttuaan. Puhuimme Monte Carlon yhteydessö erilaisista lähestymistavoista eri kuskeihin, kuten Takalle ja Samille (Pajari). Elfyn (Evans) on enemmän keskittynyt omaan juttuunsa, etenkin rallin aikana. Hän ei puhu paljon. Selitin vain hieman näitä asioita, mutta Juha tietää kyllä.LUE MYÖS: Mervi Kallio paljasti IL:lle: F1-tähden käytös häntä kohtaan muuttui täysin (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Juha Kankkunen Toyota Tuoreimmat Uutiset Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtoliitolta – ”Mitä tästä voi sanoa” Valtteri Bottas ällistytti poikkeuksellisella luksushankinnallaan – ”En usko, että maailmassa on toista” Lue myös: Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Ralli 06.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Ralli 05.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä päätti sitten hankkia melkoisen menopelin – ”Harvoin enää näkee” Ralli 04.04.2026 - 17:44 Lasse Honkanen