Kuva: All Over PressMaastohiihdon maailmancup-kausi päättyi sunnuntaina USA:n Lake Placidissa 20 kilometrin vapaan yhteislähtökisoihin. Norjan Johannes Kläbo voitti miehissä ja Ruotsin Jonna Sundling voitti kilpailun.Viaplayn studiossa nähtiin myös uusi nimi. Tähän kauteensa hiihtouransa lopettava Perttu Hyvärinen ei ollut vain kertomassa omasta urastaan, vaan hän arvioi asiantuntijana suomalaisten suorittamista. Hyväriseltä tiedusteltiin ennen miesten kisan alkua Suomen mieshiihtäjien tilanteesta tulevaisuutta ajatellen.– No eletään varmasti murrosvaihetta kaiken kaikkiaan. Sinne on uutta sukupolvea tulossa meidän 90-luvulla syntyneiden jälkeen. Siellä on hyviä yksilöitä kaiken kaikkiaan. Näen, että miesten hiihdossa on tosi turvallinen tilanne. Kyllä nuoret miehet ovat yllättävänkin valmiita tuonne. Tuloksellisesti se ei ole vielä näkynyt, mutta se harjoitustekeminen sillä puolella, niin se on kuitenkin hyvää. Meillä on hyviä yksilöitä, vakuutti Hyvärinen.Toimittaja Ville Klinga kysyi erikseen loppukaudella ihastuttaneesta Alexander Ståhlbergista. Hän ilmoitti uskovansa miehen potentiaaliin.– Aivan varmasti. Tulee myös olemaan sitä (kova nimi tulevaisuudessa). Potentiaali on tiedetty pitkään. Nyt on viimeinkin napsunut. Palapeli on saatu kasattua oikein. Uskon, että Alexander pystyy jatkossa olemaan meidän luottopelaaja, arvioi Hyvärinen.Hyvärisen ensimmäisestä työpäivästä ei tullut helppoa. Suomalaiset olivat pahasti hukassa. Miesten kisan paras oli 21:nneksi hiihtänyt Arsi Ruuskanen. Lauri Vuorinen oli 41:s, Niko Anttola 45:s ja Emil Liekari 49:s. Hyvärinen ei lähtenyt kaunistelemaan asiaa, kun hän puhui Suomen miesten touhusta.– No Arsilta ihan OK näköistä hiihtoa alussa. Mutta kuten kertoikin, niin kyllä se vain tauti ottaa veronsa. Ehkä trendinä siis kaiken kaikkiaan meillä (suomalaisilla) pikkasen miinuspäivä. Kyllä se näkyy koko joukkueena vähän vaikea päivä. Mutta Arsilta niin kuin sanoi, että muutama milli puuttuu ja lihas ei ole hyvä, niin tulos on tuo, arvioi Hyvärinen.Naisten kisa ei ollut myöskään suurta suomalaista loistoa. Suomalaisista Johanna Matintalo oli 20:s, Jasmi Joensuu 30:s ja Jasmin Kähärä 36:s.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Maastohiihto Perttu Hyvärinen Sami Jauhojärvi Tuoreimmat Uutiset Perttu Hyvärinen sai uuden työpestin – todisti heti kunnon painajaisnäytelmää Raimo Helminen ei lämmennyt Ylen toimittajan kysymyksestä – tämä keskustelu loppui kuin seinään Nyt se on julkista tietoa: Maajoukkuekaveri teki melkoisen paljastuksen Johanna Matintalosta Kimi Räikkönen kohtasi yliajamansa miehen – tällaisen keskustelun he kävivät Janne Ahosen ulkomuoto Urheilustudiossa aiheutti palauteryöpyn – lopulta studioisäntä nosti kissan pöydälle Alisa Vainio paineli ”älyttömällä vauhdilla” ohi – miesjuoksija veti rajun johtopäätöksen Antero Mertaranta vahvisti – selostaja veti yleisurheilukisan laitamyötäisissä Tätä Yle ei näyttänyt – Suvi Minkkisen toiminta hämmästytti Kaisa Mäkäräinen löysi uuden pestin – saman tien lähti viesti Ylelle Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Lue myös: Nyt se on julkista tietoa: Maajoukkuekaveri teki melkoisen paljastuksen Johanna Matintalosta Talvilajit 22.03.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Janne Ahosen ulkomuoto Urheilustudiossa aiheutti palauteryöpyn – lopulta studioisäntä nosti kissan pöydälle Talvilajit 22.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tätä Yle ei näyttänyt – Suvi Minkkisen toiminta hämmästytti Talvilajit 22.03.2026 - 08:01 Lasse Honkanen