Kuva: All Over PressPARIISI. Viivi Lehikoisen olympiavuosi 2024 meni pahasti pieleen. Pariisin olympiakisoissa hän ei päässyt 400 metrin aidoissa alkuerissä eikä keräilyerissä lähellekään parasta tasoaan.Keräilyeräsuoritus oli Lehikoiselta hämmästyttävän surkeaa tekemistä. Hänen aikansa oli 58,04 alkueräajan oltua 56,67. Ja muistettakoon fakta, että Lehikoisen tämön kauden paras aika on 54,92. Viime vuonna hän aitoi Suomen ennätyksen 54,40.– Mitähän mä sanoisin. Kyllä olin eiliseen varautunut, että siihen laitetaan kaikki paukut. Ei ehkä ollut niin hyvä päivä siinä verkassa kuin edellinen. Se söi itseluottamusta hankalan kauden jälkeen, Lehikoinen summasi keräilyerän jälkeen.– Kyllä tiesin etukäteen, että toinen päivä tulee olemaan vaikea. Olen tällä kaudella pystynyt niin vähän treenaamaan varsinkin kesällä ja keväällä. Ei silleen ehkä jaksa, eikä itseluottamus ole väsyneenä vahvoilla, Lehikoinen jatkoi.Lehikoinen totesi odottaneensa olympialaisista paljon enemmän.– Kyllä mulla oli ihan hyvä itsevarmuus. Viimeiset viikot ovat menneet tosi hyvin ja onnistuttiin kääntämään kurssia. Muuten kesä on ollut aika taistelua. Sinänsä harmi, että meni tällä lailla. ”Lähti vähän väärille urille”Miksi kausi sitten meni pieleen. Lehikoisen mukaan lepoa olisi ehkä tarvittu talvella.– Ehkä tammikuussa olisi voinut vähän rauhoittaa. Siinä oli paljon kaikkea ja ehkä siinä lähti vähän väärille urille. Ja siihen vielä kisailut ja matkustelu päälle, niin kyllä se meni vähän yli.Mutta jälkiviisaus on aina jälkiviisautta.– Ei se niin suoraviivaista ollut, että olisi pitänyt levätä. Olen aikaisemmat vuodet treenannut kovaa. Se on yksilöllistä. Ei itse pysty eikä valmentaja pysty reagoimaan, missä kohtaa olisi parempi tehdä mitä. Jälkiviisaan sanoja, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ei sitä enää pysty muuttamaan.Lehikoisen kausi todennäköisesti päättyi Pariisin surkeaan keräilyeräsuoritukseen.– Pitää vielä käydä läpi tiimin kanssa. Oma mielipide on, että parempi on jättää tämä kausi taakse ja keskittyä tuleviin. Katsotaan, mitä tehdään ja keksitään, hän sanoi.Haastattelu: Otto PalojärviLUE MYÖS: Eveliina Määttänen kävi pohjalla – ”Käänteentekevä hetki” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Olympialaiset Viivi Lehikoinen Tuoreimmat Uutiset Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtoliitolta – ”Mitä tästä voi sanoa” Valtteri Bottas ällistytti poikkeuksellisella luksushankinnallaan – ”En usko, että maailmassa on toista” Lue myös: Alisa Vainio pisti hynttyyt yhteen somevaikuttajan kanssa – ensimmäinen video julki Yleisurheilu 25.03.2026 - 21:41 Lasse Honkanen Kautta aikojen kakkoseksi – suomalaiselta moukarinaiselta kunnon kaari Yleisurheilu 25.03.2026 - 07:45 Lasse Honkanen Silja Kosonen teki kaikessa hiljaisuudessa katoamistempun – nyt selvisi mistä oli kyse Yleisurheilu 24.03.2026 - 11:55 Lasse Honkanen