Nuori mies painelee kovaa kyytiä. Näin voi sanoa yhdysvaltalaisesta Christian Milleristä, joka juoksi 100 metriä aikaan 9,93 Floridassa. Aika on kautta aikojen kolmanneksi paras alle 20-vuotiaan juoksema satasen noteeraus. Samalla tämä oli kauden kärkinoteeraus maailmassa. Olosuhteet olivat otolliset, sillä myötätuulta oli 1,6 metriä sekunnissa. Viime vuonna hän hätyytteli kymmenen sekunnin alitusta, mutta nyt se tuli. – Tuntuu hyvältä. Kaikki työ, jonka olen panostanut, tuotti hedelmää ja juoksin 9,93. Tuntuu mahtavalta, Miller julisti sometileillään. Miller lähtee hakemaan paikkaa Pariisin olympialaisiin kivikovista Yhdysvaltain karsinnoista. Ne pidetään Eugenessa kesäkuun lopussa. Christian Millerin pitää päästä kolmen parhaan joukkoon, kuten USA:n valintaperusteisiin kuuluu. Mikäli kunto pysyy nykyisenä ja kehitys jatkuu, nähdään todellinen tulevaisuuden nimi myös Pariisissa. LUE MYÖS: Suuri suru: entinen Leijona-valmentaja on poissa (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 100m juoksu Christian Miller Olympialaiset Tuoreimmat Uutiset Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Kaisa Mäkäräinen myönsi Ylellä karun totuuden urastaan IS: Sonja Leinamo ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin kilpailun jälkeen Kenkää tuli – Red Bull -kuski avasi saman tien sanaisen arkkunsa Lue myös: Wilma Murto veti johtopäätöksensä harjoitusten jälkeen Yleisurheilu 22.11.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Nooralotta Neziri teki shokkiratkaisun – ”Se oli tosi pelottavaa” Yleisurheilu 06.10.2025 - 11:01 Lasse Honkanen MM-unelma murskaksi – suomalaisurheilijalta musertava päivitys Yleisurheilu 29.09.2025 - 17:00 Lasse Honkanen