Kuva: All Over PressEntinen F1-kuski David Coulthard on puhunut The Red Flags Podcastissa lajin kautta aikojen parhaista kuskeista.Coulthardia pyydettiin valitsemaan eri kuskien välillä. Esille nousi myös esimerkiksi hänen entisen tallikaverinsa Mika Häkkisen nimi. Skotin piti ensin valita Häkkisen ja Nigel Mansellin välillä. Hänen näkemyksensä oli selvä.– Kasvoin seuraten häntä (Mansell). Uskomaton sitkeys ja taistelutahto. Olin hänen testikuljettajansa, ja ajoimme samaa autoa vuonna 1994 Ayrtonin (Senna) kuoleman jälkeen. Kaikella kunnioituksella, mutta jos puhutaan puhtaasta nopeudesta, minun on pakko valita Mika Häkkinen. Mutta tämä on todella vaikea vertailu kahden aivan huippuluokan mestarin välillä, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että Nigel teki sen kaiken 40-vuotiaana.– Uskon, että se oli Peter Collins, joka oli aikanaan Lotuksella. Kun Nigel lähti sieltä, Collins sanoi, ettei Nigel tulisi koskaan voittamaan kilpailua niin kauan kuin hänellä on reikä takapuolessa. Kuinka väärässä hän olikaan, sillä Nigel voitti myöhemmin valtavasti kilpailuja. Ei todellakaan kaikkien mieleen oleva persoona, avasi Coulthard.Häkkisen peli oli pelattu, kun Coulthard piti valita Häkkisen ja toisen kaksinkertaisen maailmanmestarin Jim Clarkin kanssa.– No, minulle olisi helppoa valita Mika Häkkinen, kun ottaa huomioon, että olimme tallikavereita seitsemän vuotta, ja vielä aivan viime aikoihin asti se oli pisin ihmissuhde, joka minulla on koskaan ollut. Mutta Jim Clarkiin liittyvissä tarinoissa on jotain erityistä, ja se, että Jackie Stewart nostaa hänet yhdeksi kovimmista kuljettajista, joita hän on koskaan vastaan kilpaillut, painaa kyllä vaakakupissa paljon.– Tunnen silti pientä syyllisyyttä Clarkin valinnasta, koska en koskaan nähnyt hänen ajavan. Silti hänestä puhutaan yhä minua huomattavasti asiantuntevampien historioitsijoiden toimesta kuljettajana, joka pystyi hyppäämään suoraan touring-autoon, F2-autoon tai mihin tahansa. Valitettavasti hän menehtyi F2-autossa Hockenheimissa.– Hän vaikutti todelliselta yleiskuljettajalta. Toisaalta Mikakin on ajanut Tunturirallin, joten hänkin on monipuolinen. Mutta ehkä kyse on myös jonkinlaisesta skotlantilaisesta vetovoimasta, sillä tällä kertaa valintani on Jim.LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp David Coulthard Mika Häkkinen Tuoreimmat Uutiset Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Lue myös: Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Formula 1 01.05.2026 - 21:51 Lasse Honkanen F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Formula 1 01.05.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Formula 1 30.04.2026 - 19:45 Lasse Honkanen