Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolMcLarenilla kuohui Unkarin F1-kilpailussa, kun Oscar Piastri voitti uransa ensimmäisen kilpailun tallimääräyksen turvin. Kisaa johtanut Lando Norris olisi halunnut voittaa, mutta McLaren ilmoitti, että Norrisin tulisi jäädä toiseksi.Ratkaisu perustui sovittuun taktiikkaan. Kuljettajille oli kerrottu, että se joka johtaisi alussa, saisi voittaa kilpailun. Ratkaisu herätti myös hämmennystä. Onhan Norris käytännössä ainoa kuljettaja, jolla on mahdollisuuksia haastaa Max Verstappen kuljettajien mestaruustaistossa. Norris antoi siis tasoitusta Verstappenillekin.McLarenin tiimipomo Andrea Stella korostaa, ettei McLarenilla ole selkeää ykköskuljettajaa, eikä tule tällä kaudella olemaan jatkossakaan.– Olemme onnekkaita, kun meillä on Lando ja Oscar. Tässä tilanteessa meidän ei tarvitse todellakaan päättää kumpi on ykköskuljettaja, Stella sanoi medialle Unkarin kisan jälkeen.Stella antoi myös kommentin, jonka voi kyseenalaistaa.– Annamme heidän kilpailla reilusti toisiaan vastaan. Jos toinen kuljettajista saavuttaa tuloksia, niin sitä suojellaan, hän jatkoi.Our 22nd Grand Prix winner in Formula 1. Welcome to the club, @OscarPiastri. 🏆🧡#HungarianGP 🇭🇺 pic.twitter.com/6Y46b0mBWY— McLaren (@McLarenF1) July 23, 2024LUE MYÖS: Sami Pajari ällistyi siitä, mitä hän näki tallikaveriensa tekevän lounastauolla Keniassa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lando Norris McLaren Oscar Piastri Tuoreimmat Uutiset Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Lue myös: Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Formula 1 15.03.2026 - 11:47 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Formula 1 14.03.2026 - 11:45 Lasse Honkanen VM: Kalle Rovanperän temppu sai formulamiehen leuan tippumaan lattiaan – ”Karmean hyvä” Formula 1 13.03.2026 - 15:54 Lasse Honkanen