Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolHungaroringin radalla sunnuntaina ajettu Unkarin F1-kisa päättyi McLarenin kaksoisvoittoon. Riemu tallissa ei ollut kuitenkaan niin hohdokas kuin olisi voinut olla, sillä Voittaja päätettiin kuitenkin tallimääräyksellä.Lando Norris määrättiin päästämään Oscar Piastri edelleen. Norris protestoi pitkään, mutta nöyrtyi lopulta.McLarenilla oli etukäteen sovittu, että taktiikkaa noudatettaisiin ja alussa kisaa johtava kuljettaja saisi voittaa. Piastri oli alussa johdossa, mutta Norris nousi kärkeen varikkopysähdyksen aikana.McLarenin varikkomuurilta muistutettiin Norrisia, mitä kisa-aamun strategiapalaverissa oli sovittu. Talli halusi myös estää kuljettajiensa keskinäisen voittotaistelun, jotta Norris ja Piastri eivät kolaroisi toisiaan pihalle.Norrisin pokka piti kisan jälkeen, vaikka häntä selkeästi ärsytti.– Uskomaton päivä meille tallina. Ansaitsimme voiton. Oscar sai paremman startin ja hän ansaitsi tämän, Norris kommentoi F1:n tv-haastattelussa.Uransa ensimmäisen F1:n varsinaisen kisan voittonsa ajanut Piastri otti hänkin esille sen, mitä aamulla oli sovittu.– Hermostuin vähän, mutta talli teki oikein. Unelmoin lapsena seisovani voittajana. En voi kiittää tallia tarpeeksi. Tämä on uskomaton tunne.McLaren sai merkkimestaruustaistoon ison potin. Mutta kuljettajien mestaruustaistossa Norris joutui antamaan tasoitusta kärjessä olevalle Max Verstappenille, joka ajoi Unkarissa viidenneksi.Verstappen johtaa MM-sarjassa toisena olevaa Norrisia 76 pisteellä. Valmistajien sarjassa Red Bull on kärjessä 51 pistettä toisena olevaa McLarenia edellä.These two together. 🥹What a weekend we've had! 🧡#HungarianGP 🇭🇺 pic.twitter.com/8XWyvbaBzx— McLaren (@McLarenF1) July 21, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lando Norris McLaren Oscar PiastriTuoreimmat Uutiset Nyt siitä puhutaan jo ääneen – NHL:ssä muhii siirtopommien siirtopommi Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Toyota tiputti shokkiuutisen – Juha Kankkuselta selvä viesti MTV:llä Brutaali totuus Mikko Rantasen NHL-kaupasta on nyt selviämässä Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Hurja ennätysparannus – suomalaiselta pituushyppääjältä mahtitulos: ”Kultaa lähdetään hakemaan” Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Jesse Puljujärvi ei lähtenyt vedättämään – myönsi Ylelle karun totuuden tilanteestaan IL: Patrik Laineelta jäätävä kommentti suomalaisen kiekkolegendan pojalle UC:ssä ällisteltiin, mitä Kimi Räikkönen toi mukanaan armeijaan Paljastus kulisseista: Esapekka Lapin sanat olivat liikaa – rallisensaatio oli repiä pelihousunsa F1-pesti voidaan unohtaa – Valtteri Bottakselle tyrmäävä viesti Ylelle skandaalinkäryinen väite Kalle Rovanperästä Janni Hussi erosi – IS: Nyt puhui rallimies NHL-legenda Zdeno Chara vaihtoi lajia – järkäle teki älyttömän kovan tempunLue myös: Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Formula 118.07.2025 - 21:17 Lasse Honkanen Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Formula 118.07.2025 - 21:17 Lasse Honkanen Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Formula 117.07.2025 - 21:17 Lasse Honkanen