Kuva: All Over Press Sportivo TVF1-kausi jatkui viikonloppuna Hollannin GP:llä. Viaplayn Suomen tiimi hoiti tällä lähetyksen studiosta käsin.Osan F1-kisoista kiertävä Mervi Kallio työskenteli juontajana. Lähetyksessä otettiin kuitenkin yhteys myös Hollannin GP:n varikolle ennen kisaa. – Olet nähnyt hänet (Kimi Antonelli) siellä Zandvoortissa. Vaikuttaako hän rennommalta vai ehkä hieman hermostuneemmalta? George Russell on jälleen vahvasti mukana taistelussa. Millainen tunnelma Antonellin tiimissä on? kysyi Kallio.– Hänen puolellaan on varmasti jonkin verran pettymystä, mutta ei niinkään siksi, että George on osoittanut olevansa vahvassa iskussa tänä viikonloppuna. Kyse on enemmän siitä, että Kimi kokee, ettei ole saanut kierroksiaan kasaan täysin puhtaasti, avasi entinen F1-kuski David Coulthard.Coulthard on siis osa Viaplayn tiimiä ja tunee Kallion hyvin. Se näkyi myös kaksikon välisessä sanailussa. – Kuten kaikki tiedämme, tämä on ainakin toistaiseksi viimeinen Hollannin GP täällä Zandvoortissa. Mikä on kisapäivän suurin puheenaihe siellä? kysyi Kallio.– Suurin puheenaihe on se, miksi sinä et ole täällä. Kaikilla on sinua ikävä. Mutta tunnelma hollantilaisfanien keskuudessa on todella hieno. He tekevät tästä kunnon juhlan tämän GP:n kunniaksi, sanaili Coulthard ja sai Kallion nauramaan.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp David Coulthard Mervi Kallio Lue myös: Kimi Räikkönen hyppäsi keltanokkana auton rattiin – kaiken nähnyt legenda ei voinut kuin haukkoa henkeään Formula 1 04.09.2026 - 11:49 Lasse Honkanen Jonkun se oli sanottava: Mika Häkkinen jakoi rehellisesti tiedon Michael Schumacherista Formula 1 03.09.2026 - 11:45 Lasse Honkanen Kalle Palanderilta rumaa tekstiä Kimi Räikkösestä – Juha Peräläkin hämmästeli purkausta Formula 1 01.09.2026 - 19:58 Lasse Honkanen