Sportivo TV

F1-legenda Kimi Räikkösestä liikkuu monenlaista tarinaa. Juontaja Becky Evans on nyt kertonut melkoisen anekdootin Jäämiehestä F1: Chequered Flag -ohjelmassa.

Evans kertoi päässeensä kilpailemaan Räikköstä vastaan leikkimielisesti.

– Tein kerran yhden jutun Kimi Räikkösen kanssa. Mitä me oikein teimme? Ajoimme jääkartingia Kimi Räikkösen kanssa. Hän oli siellä radalla, ja voi hyvänen aika. Se oli erään tietyn öljy-yhtiön (kyseessä miljardiyhtiö Shell) tapahtuma. Ja kun sanon, että se mies halusi vain kotiin, niin hän todella halusi vain kotiin. Hän ei halunnut puhua minulle. Hän ei halunnut puhua kenellekään siinä huoneessa. Ja ajattelin, että ihan ymmärrettävää.

– Olin silleen: ”Anteeksi, voisitko vastata kysymykseeni näistä voiteluaineista?” Sitten ihan oikeasti näin, kuinka hän juoksi ulos, hyppäsi autoonsa. Luulen, että hänellä oli silloin Alfa Romeo Quadrifoglio, ajoi menemään ja oli poissa kahdessa sekunnissa.

– Rakastan sitä, kun he tekevät noin. Kaikki haluavat oman yhteiskuvan hänen kanssaan, ja sitten hän vain sanoo: ”Kaikki samaan kuvaan.” Sitten kaikki tulevat kuvaan, naureskeli Evans.

Toinen juontaja Harry Benjamin reagoi sitten. Hän otti sitten esille Räikkösen kanssa McLarenilla työskennelleen Marc Priestleyn nimen.

– Siinäpä tehokkuutta. Formula 1 -kuljettajan tehokkuutta, vai mitä? Se oli niin Kimi Räikköstä. Jos taas juttelee Marc Priestleyn kanssa, häneltä kuulee vähän toisenlaisen puolen tarinoista, avasi Benjamin.

Evans innostui tästä entisestään. Hän päätti sitten paljastaa melkoisen tiedon.

– Minulla on siitäkin vaikka kuinka paljon juttuja. Mutta joka tapauksessa siellä oli yksi tyyppi, joka kertoi minulle myöhemmin, että yhdessä niistä kilpailuista Kimi oli antanut hänelle ajohaalarinsa. Tätä ei ehkä pitäisi edes kertoa. Kimi antoi hänelle haalarinsa ja kypäränsä ja sanoi suunnilleen: ”Mene sinä ajamaan se kisa. Anna niiden vain luulla, että se olen minä.”

– Minä olin tekemässä suoraa haastattelua. Tämä tyyppi sanoi minulle: ”Tiedätkö muuten yhden hauskan jutun? Muistatko, kun luulit olevasi siellä Kimin kanssa? Se olinkin minä.” Tämä tapahtui suorassa lähetyksessä. Olin studiossa, stadionilla, jossa oli 50 000 ihmistä, sanaili Evans.

– Anteeksi, hän siis esiintyi radalla Kimi Räikkösenä, keskeytti Benjamin.

– Ja hän kertoi sen minulle suorassa lähetyksessä 50 000 ihmisen edessä, kuittasi Evans.

— Mitä kysyit häneltä seuraavaksi? jatkoi Benjamin.

– Sanoin vain: ”Selvä. Kiitos, kun tuhosit sen päivän muiston mielessäni.”, nauroi Evans.

— Vau. Tuo on kyllä aivan täydellistä Kimi Räikköstä, komppasi Benjamin.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)