Kuva: All Over PressMika Häkkinen tekee syksyllä uuden aluevaltauksen, kun hän esiintyy yhdessä David Coulthardin kanssa kiertueella, jossa kaksikko puhuu F1-uristaan ja muutenkin F1:stä.Häkkinen ja Coulthard ovat ennakoineet tulevaa Motor Sport Magazinen haastattelussa. Häkkinen huomioi sen, miten F1-fanit ovat muuttuneet. – Ennen ihmiset olivat kiinnostuneita autoista: ne olivat nopeita, ne olivat kauniita. Nyt Drive to Survive (Netflix-sarja) on tuonut esiin aivan toisenlaisen kuvan. Entä Mika, entä David? Miten he kommunikoivat? Mikä oli heidän filosofiansa kilpa-autoilijan elämästä?Coulthard taas otti esille kaksikon välisen suhteen kivikkoiset vaiheet.– Luulen, että kun osuin Mikaan Span ensimmäisessä mutkassa (vuonna 1999, mikä pyöräytti Häkkisen ulos johdosta) ja voitin sitten itse kisan, niin se oli aika jäätävä hetki!– Muistan palkintopallilla, ettei Mika ollut kovin puhelias! Mutta menestyksesi on tallikaverisi epäonni, ja päinvastoin. Emme aina olleet samaa mieltä, mutta sellaista kilpailu on, avasi skotti.Jutussa kerrottiin, että McLaren-kuskien välit viilenivät niin pahasti, että he matkustivat eri yksityiskoneilla samalta lentokentältä samaan paikkaan. Miehet eivät siis halunneet olla samassa lentokoneessa.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp David Coulthard McLaren Mika Häkkinen Tuoreimmat Uutiset Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Suvi Minkkinen esiintyi tällättynä – fanit eivät olleet uskoa silmiään Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen