Kuva: All Over PressRed Bullin Max Verstappen voitti Japanin GP:n. Hän päihitti niukasti McLarenin Lando Norrisin ja saman tallin Oscar Piastrin.Suzukan radalla on tunnetusti vaikea ohittaa. Niin oli myös, ja kisasta ei tullut erityisen viihdyttävää.Yksi onnistujista oli Mercedeksen Andrea Kimi Antonelli. Italialainen teki kaksi komeaa F1-ennätystä. Hänestä tuli nuorin F1-kisaa johtanut kuski ja nuorin nopeimman kierroksen nimiinsä saanut kuljettaja.Antonelli oli lopulta Japanin GP:n kuudes. Hänen viikonloppunsa olisi voinut mennä pahasti penkin alle.Antonelli oli nimittäin pahasti hukassa vielä harjoitussessioissa. The Race -sivusto on paljastanut, että siinä vaiheessa esiin astui Valtteri Bottas.Bottas on Mersun varakuski. Hän auttoi Antonellia ymmärtämään Suzukan radan hankalimmat kohdat ja antoi vinkkejä sen suhteen, miten saadaan renkaat toimimaan radalla. Nuo vinkit toimivat, ja Antonelli aika-ajon kuudenneksi.Kauden alla on spekuloitu, että Bottas voisi mahdollisesti ottaa Antonellin paikan Mersulla, jos tämä ei pärjää riittävällä tasolla. Antonelli on kuitenkin osoittanut olevansa riittävän hyvä kuski F1-sarjaan. Bottas varmistaa vielä vinkeillään, että nuorukainen saavuttaa täyden potentiaalinsa.On toki todennäköisempää, että Bottas ajaa tulevaisuudella jossain muussa tallissa kuin Mercedeksellä.LUE MYÖS: Maailmalta yllättävä paljastus Kalle Rovanperästä (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Andrea Kimi Antonelli Mercedes Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset UC:ssä skandaalinkäryinen väite Suomen hiihtomaajoukkueen olympiatouhusta – ”Täysi bordelli” Suvi Minkkinen ei lähtenyt kaunistelemaan – rehellinen tunnustus väleistä Dorothea Wiereriin Rasmus Ristolainen NHL:n suomalaisseuraan? – Nyt kuiskitaan jättisiirrosta Krista Pärmäkoski latasi kuusi paljonpuhuvaa sanaa – ne tiivistävät kaiken Urheilucast: SM-liigassa muhii jättikauppa – Kärppien tähtihyökkääjä lihoiksi? Kaisa Mäkäräisen perheeseen pienokainen Paljastus: Rallilegenda Sebastien Loeb neuvotteluissa Toyotan kanssa IS:ssä dramaattinen paljastus Kerttu Niskasesta – ”Tämä oli tässä” Viaplayn F1-selostuksessa erikoista vihjailua Mervi Kalliosta Aleksander Barkovin käytös olympiafinaalin aikana ällistyttää Suvi Minkkinen vaihtoi vapaalle – ”Tätä kaivattiin” NHL:n sisäpiiristä raju tieto Mikko Rantasesta Kilpakumppani veti musertavan johtopäätöksen Iivo Niskasesta Max Verstappen teki poskettoman 50 miljoonan euron ostoksen – Valtteri Bottas ei voisi koskaan Leijona-tähden poikkeuksellinen käytös pronssijuhlissa ällistytti Lue myös: Viaplayn F1-selostuksessa erikoista vihjailua Mervi Kalliosta Formula 1 23.02.2026 - 15:57 Lasse Honkanen Max Verstappen teki poskettoman 50 miljoonan euron ostoksen – Valtteri Bottas ei voisi koskaan Formula 1 22.02.2026 - 21:48 Lasse Honkanen Kimi Räikkösen hyvä F1-ystävä ei voinut enää olla hiljaa – täräytti hurjaa tekstiä Formula 1 21.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen