Suomalainen F1-kuski Valtteri Bottas on ehtinyt urheilu-uransa ohella aloittaa erilaisia sivuprojekteja. Yksi sellaisista on Ihana-niminen viini.

Mies on nyt puhunut aiheesta ja viineistä ylipäätään The Wined Up Podcastin vieraana. Ihana on Bottaksen henkilökohtainen projekti. Viiniä valmistetaan vuosittain 5 000 pulloa, eikä tavoitteena ole massatuotanto.

Bottas kertoi, miten hän suomalaisena tutustui viinien saloihin. Hän muistutti maamme erityisistä olosuhteista.

– Se alkoi Suomessa. Tietenkin silloin, kun olin 18-vuotias, eli laillisen juomisiän saavutettuani. Suomessa on kuitenkin kovat talvet, mikä tarkoittaa, etteivät viiniköynnökset oikein selviä siellä. Siksi emme tee viiniä, vaan lähinnä marjaviinejä ja vastaavia, mutta siinä on myös omat hyvät puolensa.

– Suomessa alkoholikauppa on eräänlainen monopoli. On käytännössä vain yksi kauppa. Se tarkoittaa, että saamme viinejä ympäri maailmaa. Jos esimerkiksi asuu Ranskassa, löytää todennäköisesti lähinnä ranskalaisia viinejä. Koska emme itse tee viiniä, meillä on hyvä valikoima viinejä eri puolilta maailmaa, myös Australiasta.

– Sitten vain maistoin viiniä ja pidin siitä heti, erityisesti punaviinistä. Sen jälkeen kiinnostuin siitä enemmän: pareista ruuan kanssa, eri maiden viinien kokeilemisesta hyvän illallisen yhteydessä perheen tai ystävien kanssa. Kun aloin matkustaa työn takia yhä enemmän, aloin myös eri maissa löytää uusia asioita. Lopulta kävi niin, että suurin osa lomistani sesongin ulkopuolella kului eri viinialueilla ympäri maailmaa, selvitti Bottas.

Bottakselta tiedusteltiin myös F1-sarjaan liittyvistä asioista. Juontaja Trent Seeto tiedusteli, ovatko muut F1-miehet testanneet hänen viiniään.

– Kyllä. Daniel Ricciardo, hänellä on myös oma viininsä, selvitti Bottas.

– Hän maistoi sitä ja taisi olla vähän kateellinen. Hän sanoi, että se on pirun hyvää. Mutta en ole varma muista kuljettajista… Mutta nuoremmat kuljettajat eivät taida olla kovin kiinnostuneita viinistä. Ainakaan en tiedä heidän olevan, jatkoi Bottas.

Sergio (Perez, tallikaveri), juoko hän? kysyi Seeto.

– Hän pitää viinistä, mutta luulen, että hän suosii enemmän tequilaa. Hän ei ole vielä maistanut Ihana-viiniä, mutta pidän huolen, että maistaa, vakuutti Bottas.

LUE MYÖS: Mervi Kallio paljasti IL:lle: F1-tähden käytös häntä kohtaan muuttui täysin (RalliF1.fi)