Kuva: All Over PressOlli Jokinen on tehnyt pitkän uran jääkiekon huipulla. Entinen NHL-tähti on viime vuosina niittänyt mainetta päävalmentajana.Nyt Jokinen on palannut Helsinkiin. Hän tuli kesällä HIFK:n päävalmentajaksi. Kiekkolegenda on antanut Apu-lehdelle haastattelun, jossa hän on kerrannut uransa ja elämänsä vaiheita. Jokisella oli nuorena hieman ikävä maine kotimaassa, eikä hänen NHL-uransakaan lähtenyt toivotunlaiseen nousuun.Kaikki muuttui kuitenkin Florida Panthersissa, jossa hänestä tuli tähtiluokan hyökkääjä. Julkisesti on aiemmin kerrottu, että taustalla oli esimerkiksi alkoholin käytön lopettaminen vuonna 2006. Jokinen kertoi nyt Apu-lehdelle, että hän aloitti noihin aikoihin myös terapian.– Olen käynyt paljon terapiassa ja tehnyt duunia itseni kanssa. Palasin terapiassa alkulähteelle, niihin arvoihin, jotka olin lapsuudenkodistani saanut. Ymmärsin, että jos en ole rehellinen itselleni, en voi olla rehellinen muille. Tällöin ei myöskään tunne itseään. Piti miettiä, kuka olen ja mitä haluan elämältä, avautui Jokinen Apu-lehdelle.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HIFK Olli Jokinen Tuoreimmat Uutiset IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Suvi Minkkinen esiintyi tällättynä – fanit eivät olleet uskoa silmiään Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle Lue myös: IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Jääkiekko 11.04.2026 - 15:56 Lasse Honkanen Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Jääkiekko 10.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Jääkiekko 10.04.2026 - 13:51 Lasse Honkanen