Kuva: All Over PressJääkiekon SM-liigan Kärpissä on tehty valtavasti muutoksia viime vuosina. Tulokset eivät kuitenkaan ole lähteneet muuttumaan.Edes KalPan SM-liigan mestaruuteen johdattanut uusi päävalmentaja Petri Karjalainen ei ole saanut joukkueen kurssia kääntymään. Mitä Oulussa sitten on tapahtunut? Yle on tiedustellut asiasta seuran urheilujohtajalta Kimmo Kapaselta.Kapanen paljasti Ylelle, että hän on saanut ”sellaista tietoa, mitä ei haluaisi tietää” oman pestinsä aikana. Kapanen teki selväksi, että perusasioiden pitäisi olla kunnolla.– Meidän pitää parantaa perusurheilua. Se on kaiken a ja o. Meidän pitää saada yksilö tekemään enemmän. Pitäisi ymmärtää, missä nyt mennään ja antaa seuran lisäksi kaikkensa oman uransa eteen. Pitäisi olla kiinnostunut kehittymään yksilönä, Kapanen paalutti Ylelle.Kärppien taustakonserni takoo kymmenien miljoonien eurojen myyntiä. Silti taustalla on erikoisia ongelmia.Yle kertoi jutussaan varsin käsittämättömältä kuulostavan väitteen. Sen saamien tietojen mukaan seurassa on jouduttu vääntämään kättä yhden fysioterapeutin palkkaamisesta.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kärpät SM-liiga Tuoreimmat Uutiset Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Kari-Pekka Kyrö sanoi Ylelle suoraan – tämän vuoksi hän ei enää valmenna Ura syöksykierteessä – Ville Nousiainen ryöpytti Suomen hiihtonaista: ”Täysromahdus” Alisa Vainion kohtelu Pariisin maratonilla pöyristytti – tämä näky sai päreet palamaan UC: HIFK on tekemässä kovan ryöstön SM-liigaseurasta Mikko Rantanen avautui nyt IL:lle siitä, mitä Leijonissa tapahtui Kulissipaljastus MTV:llä: Kalle Rovanperän kuppi meni nurin Kroatiassa – alkoi melkoinen show Yleisurheilusensaatio antoi karun viestin poikaystävälleen – nyt se on julkista Ylen Riku Salmisen mitta täyttyi – haukkui nämä suomalaishiihtäjät pystyyn Lue myös: Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Jääkiekko 13.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Jääkiekko 13.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen UC: HIFK on tekemässä kovan ryöstön SM-liigaseurasta Jääkiekko 12.04.2026 - 17:58 Lasse Honkanen