Kuva: All Over PressTällä viikolla varmistui, että Jesse Puljujärvi jättää NHL:n. Hän on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Sveitsin NL:n Geneven kanssa.– Olen todella onnellinen päästessäni Geneve-Servetten riveihin! Olen kuullut pelkkää hyvää organisaatiosta ja sarjasta ja odotan innolla, että pääsen kokemaan kaiken itse. – Meillä on erinomainen pelaajaryhmä, ja annan kaikkeni auttaakseni joukkuetta menestymään. Odotan myös innolla kaupungin, joka vaikuttaa upealta, näkemistä ja fanien tapaamista, fiilisteli suomalainen tiedotteessa.Puljujärvi laittoi nimensä kahden vuoden pahviin. Odotukset ovat katossa miehen suhteen. Siitä kertovat myös urheilupomo Marc Gautschin sanat. Hän latasi hurjia odotuksia.– Olemme erittäin iloisia siitä, että Jesse liittyy Geneveen. Hän on pelaaja, jota olemme seuranneet jo jonkin aikaa. Fyysisyytensä ja nopeutensa ansiosta hän voi olla täysin dominoiva pelaaja Sveitsin isoissa kaukaloissa. Olemme vakuuttuneita siitä, että valmennuksemme avulla hän kehittää maalintekotaitojaan entisestään ja nousee tärkeäksi hyökkäyspään johtajaksi joukkueessamme.Gautschin sanoista voi rivien välistä lukea, että Puljujärven toivotaan sopivan paremmin isompaan kaukaloon kuin pohjoisamerikkalaiseen pienempään kaukaloon.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Geneve Jesse Puljujärvi Tuoreimmat Uutiset Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Suvi Minkkinen esiintyi tällättynä – fanit eivät olleet uskoa silmiään Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Lue myös: IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Jääkiekko 11.04.2026 - 15:56 Lasse Honkanen Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Jääkiekko 10.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Jääkiekko 10.04.2026 - 13:51 Lasse Honkanen