SM-liigan Jukurit taipui tiistaina HIFK:lle maalein 1–2. Tappio oli Jukureille jo neljäs perättäinen, mutta päävalmentaja Jonne Virtanen kiitteli omiaan ottelun jälkeen.

– Kyllä olen ylpeä omasta joukkueestani. Turpaan on nyt tullut ja kritiikkiä on tullut ulkopuolelta, mutta olen tosi ylpeä. Meillä oli selkeä plääni peliin. Me tiedettiin, että jos joudumme painimaan IFK kanssa, niin tulee hopeaa. Koitettiin pysyä kiekossa ja puolustaa nopeasti ja rohkeasti tiiviinä. 

– Ensimmäinen erä onnistuttiin mielestäni tosi hyvin. Sitten tulee se ero, että me voimme pelata rytmit, trapit ja väpit ja kaikki yhteen. Mutta sitten tuloksen tekemisessä tulee eroa. Minun mielestäni siinä ei ole järjetöntä eroa viidellä viittä vastaan juuri, mutta ei sitä ollut Helsingissäkään viimeksi. Kaverilla oli ne viidellä kolmea vastaan, mutta silloin ei ollut Jorit (Lehterä) ja kumppanit pelaamassa.

– Kyllä se tuloksen tekeminen on kuitenkin se vaikein homma tässä. Jos mietin nyt koko pelin ja varsinkin ensimmäistä erää, niin meillä oli varmaan enemmänkin jopa hyökkäysalueaikaa. Mutta oliko vastustajan veskalla kaksi torjuntaa. Ei mielestäni oikein päässyt pystyttyä jäähyjäkään tuottamaan. Siinä meidän pappu loppuu. Täytyy keksiä jotain. Me pelataan ja jaksetaan jauhaa, selvitti Virtanen lehdistötilaisuudessa.

Pitkän uran itsekin pelaajana tehnyt Virtanen kohtasi tiistaina myös tuttuja. Hän poseerasi Jukureiden jakamassa kuvassa yhdessä IFK:n veskarin Niko Hovisen kanssa. Myös kaksikon kumppanit reagoivat julkaisuun.

– Katso nyt heit! Huh, viestitti Hovisen vaimo kommenttiosiossa.

– Emmä kestä miten söpö kaverikuva, kuittasi Virtasen puoliso.

Kuva tästä.

LUE MYÖS: Ampumahiihdon maailmantähti romahti täysin – ”Olin kone” (UrheiluAreena.fi)