Kuva: All Over PressNashville Predatorsin maalivahti Juuse Saros teki viime vuonna vuoteen 2033 kestävän jatkosopimuksen, joka tuo hänelle 7,74 miljoonan dollarin vuosiansiot.Sopimus alkaa vastaa tulevalla kaudella. Nyt ollaan kuitenkin jo alettu esittää tylyä vihjailua kontrahtiin liittyen.The Athleticin Sean McIndoe on kirjoittanut tylyä tekstiä Saroksen sopimuksesta.– Saros oli viime kaudella heikko maalivahti. Se kuulostaa kovalta, mutta torjuntaprosentti 89,5 torjuntaprosentti kertoo kaiken… Nashville olisi voinut pitää Saroksen tai kaupata hänet ja siirtyä huippulupaus Jaroslav Askarovin varaan, mutta he päättivät maksaa ison rahan veteraanille ja kauppasivat nuoren pois. Nyt ratkaisu näyttää väärältä vedolta.McIndoe nosti toki esille myös mahdollisuuden sille, että sopimus osoittautuu onnistuneeksi. Hän muistutti, että palkkakatto on nousemassa ja että Saros on ehtinyt myös pelata pitkään huipputasolla ennen viime kauden sukellustaan.McIndoe antoi lopussa tuomionsa. Se oli karu.– Vaikka palkkakatto nousee, markkinat näyttävät jo asettuneen. Yllättäen sanoisin, että vaikka sopimus vaikutti järkevältä sen tekohetkellä, eikä Saros ole vielä pelannut peliäkään siitä, tämä diili voi olla jo nyt huono, päätti asiantuntija.LUE MYÖS: Näkökulma: Sämpylöitä ahmivat toimittajat Liigan “Pentulivessä” – Yleltä vahingossa mahtava show! (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juuse Saros Nashville Predators NHL Tuoreimmat Uutiset Urheilucastissa karu arvio suomalaisesta NHL-hyökkääjästä – käykö ”puljujärvet”, kun taso ei riitä? Sieltä tuli: F1-talli McLaren palkkasi mestarikuskin Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvä viesti suomalaisille hiihtoihmisille Sieltä se tuli – suomalaiselle ralliässälle kunnon pesti Toni Vilander sai tarpeekseen Ferrarista – tylyä tekstiä ”Floppi” – Kalle Rovanperälle tyly rallituomio maailmalta Norjassa meni maku Johannes Kläbon touhuun Rallin MM-sarjan jättävä Ott Tänak sanoi selvät sanat, kun kaikki oli ohi Eiköhän se ollut siinä – Antti Mäkiseltä karu arvio Patrik Laineesta Toyotan iso kiho lähetti viestin Jari-Matti Latvalalle – lopetus oli jäätävä Teemu Selänne täräytti IS:lle suoraa tekstiä Anaheim Ducksin nykytähdestä Ville Nousiainen lausui Ylelle karua tekstiä Suomen hiihtomiehistä Ferrari-tähti sanoi selvät sanat Mervi Kalliolle Brutaalia: McLaren-tähti Oscar Piastrin päivitys ei jätä mitään epäselväksi Ylelle kovaa vihjailua: Tässäkö merkittävä syy Kalle Rovanperän shokkipäätökselle? Lue myös: Urheilucastissa karu arvio suomalaisesta NHL-hyökkääjästä – käykö ”puljujärvet”, kun taso ei riitä? Jääkiekko 02.12.2025 - 22:33 Lasse Honkanen Eiköhän se ollut siinä – Antti Mäkiseltä karu arvio Patrik Laineesta Jääkiekko 01.12.2025 - 22:41 Lasse Honkanen Teemu Selänne täräytti IS:lle suoraa tekstiä Anaheim Ducksin nykytähdestä Jääkiekko 01.12.2025 - 18:56 Lasse Honkanen