Kuva: All Over PressIlta-Sanomat kertoi tiistaina, että Helsinki-halli on saatu vihdoin myytyä. Asia herättää luonnollisesti suurta kiinnostusta Jokereiden leirissä, sillä narripaidat ovat pelanneet pitkään kyseisessä hallissa.Jokerit onkin nyt astunut esiin. Jokerit Helsinki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni astui esiin seuran verkkosivuilla.– Kuten tiistaina uutisoitiin, on Helsinki-halli siirtynyt suomalaisomistukseen. Me Jokereissa olemme uutisesta äärettömän iloisia niin koko suomalaisen jääkiekkoyhteisön kuin tapahtuma-alan puolesta. Tilanteessa on kyse paljon suuremmasta kuin pelkästään jääkiekosta tai Jokereista.– Mediassa on käyty myös paljon keskustelua, milloin Jokerit aikoo palata takaisin areenalle. Olemme tiiviissä keskusteluyhteydessä uuden pääomistajan kanssa, ja tiedotamme asiasta lisää, kunhan sen aika on. Keskeneräisiä asioita ei kannata tässä vaiheessa sen enempää spekuloida. Kuten aina, haluamme rakentaa Jokereiden tulevaisuutta pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti.– Toivomme, että näiden hienojen uutisten aikana maltamme kuitenkin keskittyä tähän hetkeen ja kuluvaan Mestis-kauteen. Juuri nyt käsillä ovat tärkeät ottelut, jotka määrittelevät seuran tulevaisuuden. Nähdään siis Nordiksella jälleen ensi tiistaina, jolloin jaetaan tärkeitä pisteitä matkalla kohti Liiga-unelmaa.LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Helsinki Halli Jokerit Mestis Tuoreimmat Uutiset Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Sami Pajari hämmensi päivityksellään – fanit eivät voineet käsittää suomalaista tapaa Lue myös: Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Jääkiekko 23.12.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Jääkiekko 23.12.2025 - 14:58 Lasse Honkanen NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Jääkiekko 22.12.2025 - 12:49 Lasse Honkanen