Kuva: All Over PressJääkiekon SM-liigan Lukon vaikeaa kautta on käyty läpi Lukko-podcastissa. Päävalmentaja Tomi Lämsä oli piinapenkissä vastaamassa fanien kysymyksiin.Monet raumalaisseuran fanit ovat pohtineet, miksi Lukon pelaajat tuntuivat jotenkin romahtaneen henkisesti. Esimerkiksi tuo asia nousi esille. – Sitten tällainen kysymys, kun miksi niin usea pelaaja alisuoritti ja pelasi huonolla itseluottamuksella? Epäonnistuttiinko henkisen valmennuksen puolella, miten tämä saadaan korjattua ensi kaudeksi? kuului kysymys.– Siitä minä olen vähän eri mieltä, että niin moni pelaaja alisuoritti. Ihan varmasti oli pelaajia, ketkä eivät päässeet edellisen kauden pisteodottamaan. Kyllä me kovasti uskottiin, että (Steven) Jandric olisi pelaaja, joka pystyy tekemään 40 pistettä ja 20 maalia. Siellä tuli varmaan iso miinus. Toinen oli (Jami) Krannila. Hänet laitettiin ja tavoite oli saada hänestä sentteri kakkosketjuun ja sitä yritettiin alkukaudella, mutta me emme päässeet riittävälle tasolle siinä. En tiedä, oliko se se syy sitten, mutta hän ei missään kohtaa päässyt omalle tasolleen. Krannilan kanssa on tottakai kauden aikana keskusteltu, mutta en ole vielä käynyt läpi kauden jälkeen, aloitti Lämsä.Lämsä otti sitten esille Jandricin kanssa käymään keskustelun. Kanadalaishyökkääjä oli tiukasti sitä mieltä, että HIFK:hon kesällä siirtyneen Sebastian Revon lähtö oli iso menetys hänelle.– Esimerkiksi Steven Jandric oli sitä mieltä, että Sebastian Repo teki hänestä paremman pelaajana. Hän sai pelata tietyillä hänen omilla ominaisuuksillaan. Hän on äärimmäisen nopea ison jään luistelija.K yllä hän sanoi, että kun hän pelasi Sebun kanssa, niin tasan tarkkaan tiesi, milloin se kiekko tulee ja mihin se tulee. Tällä kaudella hän ei löydetty hänelle sellaista rightin puolen ketjukaveria, joka olisi pystynyt häntä auttamaan. – Sitten kun tulee se tuska siitä, että peli ei käy ja ei suju ja se lähtee ahdistus päälle, niin sitten tulee tämä henkisen puolen juttu. Meillä joukkueessa on henkisen puolen osaajia ja pelaajat käyttävät palvelua sen mukaan, kun tuntevat, että se on tarpeellista. Totta kai me valmentajat pyritään auttamaan itseluottamuksessa ja keksimään keinoja ja kysytään, mitä voidaan tehdä paremmin. Mutta siinä on taas, vaikka nyt Stevenin kohdalla, niin täytyy itse nostaa käsi ylös, että keinoa ei löytynyt, tunnusti Lämsä.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lukko Sebastian Repo Steven Jandric Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Jääkiekko 11.04.2026 - 19:50 Lasse Honkanen IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Jääkiekko 11.04.2026 - 15:56 Lasse Honkanen Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Jääkiekko 10.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen