Kuva: All Over PressPohjois-Amerikasta saatiin keskiviikkoaamuna Suomen aikaa synkkä NHL-uutinen.Dallas Starsin Miro Heiskanen joutui jättämään polvivamman vuoksi kesken ottelun Vegas Golden Knightsia vastaan törmättyään Mark Stonen kanssa. Stone kertoi Dallasin toisen suomalaisen Roope Hintzin kaataneen hänet mailalla. Stone syöksyi Heiskasen jalkoihin kohtalokkain seurauksin. Kyse on merkittävä asia myös Suomen jääkiekkomaajoukkueen kannalta. Leijonien pakisto on erittäin kapea 4 Nations Face Off -turnauksessa, ja Heiskanen on selvästi joukkueen johtava puolustaja. Nyt ei ole varmuutta, pystyykö Heiskanen pelaamaan joukkueen puolustuksessa.Vammoja videon perusteella X:ssä arvioiva lääkäri Harjas Grewal antoi oman tuomionsa nopeasti. Hän arveli, että kyse on todennäköisesti polven sisemmän sivusiteen vammasta. Hän oli toiveikas sen suhteen, että vamma ei ole yhtä vakava kuin Patrik Laineen viime syksyn loukkaantuminen, joka piti hänet pois peleistä kuukausia.Grewal piti mahdollisena, että Heiskasen vamma pitää hänet sivussa vain päiviä tai viikkoja. Toinen vaihtoehto onkin sitten katastrofi eli revennyt eturistiside. Grewal piti sitäkin mahdollisena. Tuleva magneettikuvaus kertoo paljon.Miro Heiskanen injured after this play by Mark Stone 😬 pic.twitter.com/Z4waa7atYv— Brady Trettenero (@BradyTrett) January 29, 2025LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antti Pennanen Dallas Stars Leijonat Mark Stone Miro Heiskanen Roope Hintz Tuoreimmat Uutiset Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Lue myös: Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Jääkiekko 15.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Jääkiekko 14.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Jääkiekko 14.03.2026 - 15:59 Lasse Honkanen