Kuva: All Over PressOlli Jokinen ilmoitti vuonna 2010 lopettavansa maajoukkueuransa. Hän teki kuitenkin paluun neljä vuotta myöhemmin Sotshin olympialaisissa.Jokinen on nyt kertonut Daily Faceoff -sivustolle paljastuksen asiaan liittyen. – Erkka Westerlund (Leijonien silloinen päävalmentaja), joka oli valmentanut minua HIFK:ssa ja vuoden 2006 olympialaisissa, soitti ja kysyi, voiko hän laittaa nimeni 50–60 pelaajan listaan, joita harkitaan maajoukkueeseen.Jokisen vastaus on aluksi harvinaisen selvä. ”Olen lopettanut maajoukkueurani”, kertoo Jokinen sanoneensa ja kävi sitten läpi keskustelua:– ”Luulen, että sinä pelkäät”, vastasi Westerlund.– ”Mitä tarkoitat?” vastasi Jokinen.– ”Uskon, että pelkäät laittaa kaiken likoon vielä viimeistä kertaa”, vastasi Westerlund.– Erkka haastoi minut. Hän sanoi, ettei ole väliä, lisääkö hän nimeäni listalle. ”Valitsen joka tapauksessa parhaan joukkueen.”Jokinen oli lopulta tyytyväinen käytyyn keskusteluun. Hän palasi maajoukkueeseen ja oli yksi Suomen parhaista pelaajista Sotshin olympialaisissa. Hän oli mukana myös saman kevään MM-kisoissa. Tuloksena oli olympiapronssia ja MM-hopeaa.LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Erkka Westerlund Leijonat Olli Jokinen Tuoreimmat Uutiset Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Lue myös: Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle Jääkiekko 09.04.2026 - 19:44 Lasse Honkanen Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Jääkiekko 09.04.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Jääkiekko 08.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen