Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Suomen Jääkiekkoliitto MM-jääkiekko alkaa vihdoin. Perjantaina kiekko putoaa jäähän neljässä eri ottelussa, joten kisat aloitetaan vauhdikkaasti. A-lohkossa pelataan kaksi ottelua, Sveitsi-Norja sekä myöhäisotteluna Tshekki-Suomi. B-lohkossa Slovakia kohtaa Saksan ja yhdessä koko alkusarjan odotetuimassa kohtaamisessa Ruotsi ja USA iskevät yhteen.On luonnollisesti selvää, että Suomessa keskitytään kisaisäntä Tshekin ja Leijonien peliin. Mutta neutraalisti jääkiekkoon suhtautuvat valitsevat ilman muuta ykköskohteekseen Ruotsin ja USA:n välisen pelin. Miksi? Siksi, että noiden kahden joukkueen nimilistat ovat nimekkäimmät ja mielenkiintoisimmat koko kisoissa. Vain Kanada pääsee lähelle. Erityisesti Ruotsi on saanut jalkeille karmean kovan ryhmän. Joukkueen puolustuksesta ainakin kolme pelaajaa tulee olemaan ensi talven ”Neljän suuren” kohtaamisessa mukana, kun parhailla mahdollisilla pelaajilla pelataan. Rasmus Dahlin, Erik Karlsson sekä Victor Hedman kuuluvat maailman parhaiden puolustajien listalle ja vieläpä hyvin korkealle. Kun Ruotsin puolustuksen muutkin pelaajat ovat käytännössä rutinoituneita NHL-pelaajia, on kasassa harvinaisen kova pakisto. Hyökkäyspäässä ei ole valittamista siinäkään vaikka pari kovaa nimimiestä jäi pois. Silti koko hyökkäyskin ansaitsee leveän leipänsä NHL-kaukaloissa, valtaosa joukkueensa avainpelaajina. USA haluaa päästä kultakantaan taas pitkästä aikaa. Tämä näkyi joukkueen valinnoissa ja vetovoimassa. Useampi tähtiluokan pelaaja sanoi kyllä kutsulle lähteä Eurooppaan. Joukkue on hyvä yhdistelmä nuoria pelaajia, jotka ovat yhdessä menestyneet nuorten kisoissa ennen kasvamistaan NHL-joukkueiden kokoonpanoihin ja isoihin rooleihin. Lisäksi joukkueesta löytyy kokeneita pelaajia, joiden ammattiosaamiseen voi nojata illasta toiseen. Mutta kyllä Tshekin ja Suomenkin ottelu viihdettä tarjoaa. Suomella on jälleen kerran joukkue, joka tulee toteuttamaan piirulleen Jukka Jalosen ohjeita. Sitoutunut, roolitettu ja asenteeltaan rautainen. Puolustus tulee olemaan kunnossa – maalinteko Suomea vastaan on hankalaa ja kivuliasta. Tshekillä on sen sijaan varmasti hurmos päällä kotikisoissaan, mutta joukkue ei etukäteen vaikuta kovin vahvalta. Toisaalta Tshekissä saatetaan olla Jalosen jalanjäljillä siinä mielessä, että joukkue koostuu pääosin Euroopassa pelaavista pelaajista. Jättipä valmennus pois jopa muutaman NHL-pelaajan, jotka oli alun perin kutsuttu joukkueeseen mukaan näyttämään kuntoaan EHT-turnauksessa. Kenties sitoutumisen aste ei ollut riittävä? Perinteisesti taiteilijoina tunnetut Tshekki-pelaajat ovat useita kertoja sortuneet joukkuekurin pettämiseen. Onko tilanne nyt se, että Jukka Jalonen on tehnyt palveluksen siihenkin suuntaan näyttämällä, etteivät nimet ratkaise otteluja vaan sitoutuminen ja yhteinen tekeminen.Mielenkiintoa siis riittää, kummassakin avauspäivän ottelussa. Molemmat alkavat 21.20. Aiempien ottelujen alkamisaika on 17.20. LUE MYÖS: Suuri suru: entinen Leijona-valmentaja on poissa (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Leijonat MM-kisat Tuoreimmat Uutiset THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Kova väite kulisseista: Vedättikö Jasmi Joensuu hiihtokansaa? Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Lue myös: THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Jääkiekko 06.12.2025 - 12:51 Lasse Honkanen Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Jääkiekko 05.12.2025 - 13:05 Lasse Honkanen THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Jääkiekko 05.12.2025 - 08:43 Lasse Honkanen