Kuva: Taneli Niinimäki / AKKSuomalainen entinen rallikuski Henri Haapamäki on ollut Tuliset-ohjelmassa keskustelemassa muun muassa urastaan.Juontajana Lärvinen tiedusteli Haapamäeltä, miten hän käsittelee urheilussa kokemiaan pettymyksiä. – Aina leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Miten sinä sen käsittelet? Miten Henkka Haapamäki käsittelee nämä? Esimerkiksi nyt, kun puhutaan rallycrossin kokeilua. Pääsit kokeilemaan tuommoista, selvitti Lärvinen.– Ei rallicrossia voi puhua sellainen vakavana, mitä nyt kokeiltiin. Se oli kokeilua ja hauskanpito, aloitti Haapamäki ja selvitti sitten:– Jokaisella on siihen omat konstinsa, millä siitä päästään yli. Koska se, että jos voivottelee ja jää siihen makaamaan ja hakee sitä vähän niin kuin sääliä ihmisiltäkin, niin ei siitä tule yhtään mitään. Kyllä mä itsekin olen ollut kovissa paikoissa sillä lailla pettynyt. Haapamäki otti sitten esille Jyväskylän vuoden 2015 MM-rallin. Hän hävisi tuolloin vain puolella sekunnilla rallin WRC3-luokan voittaneelle Gilbert Quentinille.– Urani jopa päättyi ralliautoilussa puolen sekunnin tappioon Jyväskylän MM-rallissa. Niin sanotaanko, että kyllä silloin oli itku silmässä pitkän aikaa. Se oli elämäni kovin pettymys silloin, koska tiesin, että tämä oli tässä. Siihen oli ulkopuoliset rahoittajat satsannut satoja tuhansia euroja siihen projektiin ja kilpailu piti voittaa. Puoli sekuntia oli ero, mitä sen neljän päivän rallin jälkeen jäätiin toiseksi. Ei sitä mä enää järjellä käsittää, että kyllä se jonkin näköiseen avioeroon viitattava pettymys on, avautui Haapamäki. Haapamäki teki selväksi, että hän olisi toki halunnut edelleen jatkaa. Rahahanat menivät kuitenkin kiinni.– Kyllä siinä (asian käsittelyssä) meni pitkän aikaa. Siinä tuli rahoittajien puolesta, että minähän olisin itse halunnut jatkaa. Ne on semmoisia asioita, että niihin jokaisella on omat konstiinsa. Toiset ottaa kopan viinaa ja menee mökille ja toiset lähtee urheilemaan. Siihen on omat tapansa, mutta en ole kohdannut pettymyksiä niin paljon. Olen ollut vähän niin kuin onnekas. Ei ole mennyt autoja metsään paljon eikä ole tullut semmoisia hullumaisia epäonnistumisia. Olen jotenkin päässyt vähän niin kuin helpolla, selvitti Haapamäki.Haapamäki on nykyään tullut tunnetuksi Ylen ralliasiantuntijana.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Henri Haapamäki Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta Ralli 11.04.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Ralli 10.04.2026 - 09:48 Lasse Honkanen VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Ralli 09.04.2026 - 17:49 Lasse Honkanen