Kuva: All Over Press SportivoCadillacin F1-kuski Valtteri Bottas on tienannut urallaan useita kymmeniä miljoonia euroja.Bottas on ehtinyt ajamisen lisäksi panostaa myös muuhun elämään. Hänellä on esimerkiksi oma viinialue Etelä-Australiassa yhdessä kumppaninsa Tiffany Cromwellin kanssa. Siellä on viinitarha ja ylellinen majoituspaikka. Bottas on nyt puhunut Financial Timesille F1-radan ulkopuolisista asioista ja sijoituksistaan.– Aloin miettiä näitä asioita jo kauan sitten. Tiesin aina, ettei tämä laji jatku ikuisesti ja että seuraavaan elämänvaiheeseen on valmistauduttava, avasi Bottas.Bottas kertoi tarkemmin myös, miten hän on sijoittanut eurojaan. Hän on esimerkiksi osakas suomalaisessa Kahiwa Coffee Roasters -paahtimossa. Esiin nousi myös se, että Bottas on osaomistaja Lahden Pelicansissa.– Olen varsin aktiivisesti mukana. Mutta tässäkin tapauksessa voin itse päättää työmäärästäni, siitä kuinka moneen kokoukseen osallistun, kuinka monessa ottelussa käyn ja niin edelleen, selvitti Bottas.Bottas kertoi, että hän on sijoittanut varsin monipuolisesti. F1-tähden kannalta oleellista on, että tilanne on tällä hetkellä joustava.– Hyvä asia on se, että kaikki on nyt järjestetty niin, että voin itse valita työmääräni ja sen, kuinka paljon osallistun eri asioihin. Olen rakentanut ympärilleni paljon sellaista, joka pitää minut varmasti kiireisenä tulevaisuudessa.LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala pulassa – Janni Hussin lähtö näkyi karulla tavalla (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cadillac Valtteri Bottas Lue myös: Maranellosta nolo näky – Ferrari unohti Kimi Räikkösen Formula 1 18.10.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Toyota-pomolta julkinen ulostulo: Kalle Rovanperän peli on pelattu Formula 1 15.10.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Ralf Schumacher haluaa Valtteri Bottaksen ulos F1:stä, ikäviä väitteitä työmoraalista: ”Tärkeintä tietää, milloin pääsee takaisin kotiin syömään” Formula 1 15.10.2026 - 09:50 Lasse Honkanen