Kuva: All Over Press SportivoJaspar Vaher ja Janni Hussi ovat tulessa Sanmeron rallissa Italiassa. Kaksikko on avauspäivän jälkeen kuudentena 49,8 sekuntia kärjestä.Alla on Toyota GR Yaris Rally2 -auto. Kyseessä on kaksikon toinen yhteinen ralli. Rally 1000 Miglia keskeytettiin katsojan kuoleman vuoksi. Vaheria pidetään yhtenä maailman kovimmista rallilupauksista. Hän lähti kuitenkin maltillisin odotuksin Sanremoon. Virolaislahjakkuus ymmärtää omat tämän hetken rajansa asfaltilla.– Tulos on meille toissijainen asia. Kuten edellinen ralli osoitti, emme ole asfaltilla vielä kovin lähellä nopeimpien vauhtia. Etenemme omaan tahtiimme, yritämme ajaa järkevästi ja kerätä mahdollisimman paljon kokemusta, selvitti Vaher Piston-sivuston mukaan.Vaher muistutti myös karuista realiteeteista liittyen yhteistyöhön Hussin kanssa. – En ole päässyt ajamaan vähään aikaan, ja nyt testi oli ensimmäinen kerta yli kuukauteen, kun pääsin jälleen asfaltilla ratin taakse. Yhteistyö Jannin kanssa vaatii luonnollisesti vielä hiomista, ja se paranee varmasti ajan myötä.– Ajotuntuman kannalta edellisestä rallista on olemassa tietty pohja ja vertailukohta. Testin ensimmäiset vedot olivat tauon jälkeen varovaisia, mutta uskon, että tuntuma palasi. Kokonaisuudessaan testi oli positiivinen, Vaher kertoi.LUE MYÖS: Ferrari tiedotti Tuukka Taposen sopimuksesta, fanit vaativat vastausta yhteen kysymykseen (RalliF1.fi) Jaa Janni Hussi Jaspar Vaher Tuoreimmat Uutiset Tekemätön paikka: Rallitähti myönsi karun totuuden yhteistyöstään Janni Hussin kanssa Kaisa Mäkäräinen katsoi Suomen ampumahiihtotähden touhua kauden avauksessa – tuomio oli selvä Asiantuntija: Suomalaiskuski on maailman kolmanneksi kovin rallilupaus – ”Kasvamassa todellinen supertähti” Kulissipaljastus: UFC:n supertähti on nyt kiinnostunut Ice Cagesta Lähde: Jari-Matti Latvala joutuu kovaan paikkaan Toyotalla – ”En usko, että hänen henkinen asenteensa on oikeanlainen” Alisa Vainio kohtasi suomalaistähden heti intiimin hetken jälkeen – ”Minusta tuntuu, että hän tiesi, mistä on kysymys” SM-liigatähdillä aukesi korkki – saunailta päättyi kuin seinään IL: Raimo Helminen tekemässä koko SM-liigan kannalta valtavan ratkaisun tulevaisuudestaan Sonja Leinamo pihalle Suomen ampumahiihtojoukkueesta Antero Mertaranta tylytti Yle Urheilun suosittua ruutukasvoa – ”Tämä kyseinen heppu” Urheilucast: Olli Jokinen nöyryytti HIFK:n tähtihankintaa heti ensitöikseen – taustalla ”alfamittelö” UC: Totuus Robert Heleniuksesta ja julkkisnaisesta selvisi – nyt uidaan syvissä vesissä Makwan Amirkhanilta noloa toimintaa? Suomen nykyiseltä UFC-tähdeltä kiusallinen väite Toyotan rallitähti testasi tallin ensi kauden autoa – johtopäätös oli musertava Krista Pärmäkoski teki kunnon muodonmuutoksen – täysin uusi look Lue myös: Asiantuntija: Suomalaiskuski on maailman kolmanneksi kovin rallilupaus – ”Kasvamassa todellinen supertähti” Ralli 17.10.2026 - 19:50 Lasse Honkanen Lähde: Jari-Matti Latvala joutuu kovaan paikkaan Toyotalla – ”En usko, että hänen henkinen asenteensa on oikeanlainen” Ralli 17.10.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Toyotan rallitähti testasi tallin ensi kauden autoa – johtopäätös oli musertava Ralli 16.10.2026 - 14:03 Lasse Honkanen