Sportivo

Jääkiekon SM-liigan HIFK hankki tällä viikolla laitahyökkääjä Sampo Rannan. Hän debytoi keskiviikkona joukkueen paidassa TPS-ottelussa.

Ranta aloitti ottelun kolmosketjussa. Samassa vitjassa olivat Jere Somervuori ja Lauri Sinivuori.

Asiantuntija Esko Seppänen puhui Rannan debyytistä melkoisin sanankääntein Urheilucast-ohjelmassa. Hän alusi muistuttamalla tietyistä asioista.

– Sampo Rantahan oli sataprosenttisesti GM Janne Laukkasen haku. Siis siihen tapaan, miten isossa maailmassa toimitaan. Eli GM kasaa joukkueen ja koutsi koutsaa sitä, ellei sitten kyseessä ole jääkiekon SM-liiga ja päävalmentaja satu olemaan Olli Jokinen, joka siis haluaa olla myös samaan aikaan GM.

Seppänen piti täysin selvänä, että Jokinen pelasi tiettyä omaa peliään Rannan peluuttamien kanssa.

– Jokinen ja Laukkanen, he ovat molemmat isoilla egoilla varustettuja tekijämiehiä. En malta mitenkään olla näkemättä sitä skenaariota, että Jokinen iski Rannan junnuketjuun jonkinlaisena protestina, koska hän ei päässyt itse ostamaan tai myymään pelaajiaan siten, kuin hän itse haluaa. En voi nähdä muuta skenaariota, että yksi kovimmista tuon joukkueen jätkistä, pitkään pitkään aikaan parhaista hankinnoistakin, aloittaa jostain fucking junnuketjusta. En siis pysty näkemään tätä minään muuna kuin sinä, että okei, tuot minulle tällaisia. Aha, en saakaan enää päättää. No, minäpä päätänkin, missä hän pelaa. Hän pelaa kolmosessa.

Seppäsen on vaikea ymmärtää Jokisen käytöstä. Hän muistutti toki, että HIFK on aina oma juttunsa.

– Siis minulle jäi tässä tällainen maku. Minulle jäi sellainen näpäyttämisen ja pikkumaisuuden ja alfamittelön maku tästä kaikesta. Ja sitten vain pakotettu korkea maila nostaa Sampo Rannan sinne oikealle pelipaikalle, mihin hän kuuluukin tässä kyseisessä SM-liigassa. Kyllä tässä jotain nyt on taas heti kärkeen meneillään. Tämähän ei olisi Helsingin IFK, jos todettaisiin vaikkapa vain silmätestiä ja vähän dataa päälle. Ei. Koska tämä on IFK, niin aina on jotain taustalla.

LUE MYÖS: Karsea video juniorien pelistä – asiantuntijalta raju kannanotto: ”Vaarantaa koko Suomi-kiekon” (Atleetti.fi)