NHL:n suurimpiin tähtiin kuuluva Auston Matthews saavutti jälleen yhden rajapyykin. Sarjan maalitilastoa ylivoimaisesti johtava jenkkihyökkääjä teki voitto-ottelussa Montrealia vastaan maalin. Osuma nosti hänen pistesaldonsa sataan. Hän on kahdeksas pelaaja, joka maagisen lukemat tällä kaudella saavutti.

Maalipörssiä mies johtaa omilla lukemillaan. Verkko on heilunut jo 64 kertaa tällä kaudella ja pahimmat uhkaajat ovat kaukana. Matthews ja kumppanit voittivat yön kierroksella Montrealin yön ottelussa 4-2. Ottelun erikoisuus oli siinä, että kaikki maalit syntyivät toisessa erässä.

Pistepörssin kärkinimi, Tampan Nikita Kutsherov, komisti saldoaan kolmella syöttöpisteellä, kun Tampa Bay koki tappion Pittsburghille. 5-4 päättyneen ottelun suuri sankari oli Jevgeni Malkin, joka teki kaksi maalia. Malkinin seuraava osuma tulee menemään historiaan: venäläinen on yön ottelun jälkeen tehnyt 499 osumaa NHL-liigassa.

Suomalaispelaajista Aleksander Barkov teki yhden maalin, samoin Roope Hintz ja Erik Haula. Miro Heiskanen antoi kaksi maalisyöttöä. Mikael Granlund sai myös syöttöpisteen, samoin Mikael Pyyhtiä, jolle piste oli NHL-uran ensimmäinen.