Kuva: All Over PressKansainvälinen hiihtokausi ei tuonut suomalaisittain kunnon jättipotteja, vaikka naiset nappasivat olympiapronssia viestissä. Pertti Lappalainen ja Verneri Suhonen ovat käsitelleet Vuoroveto-podcastissa suomalaisten hiihtäjien haasteita.He ottivat esiin naisten osalta hiihtäjät, joilta odotettiin enemmän. Suhonen luetteli omat nimensä. – Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski ja edellä mainittu Jasmin Kähärä, selvitti Suhonen.– No Kerttu ja Krista, ne on nopea käsitellä. Heikot kaudet, ei lähtenyt missään vaiheessa, kuittasi Lappalainen.– Todella heikkoja, näki Suhonen.– Totta kai Kerttu pääsi olympialaisiin sitten jonkunlaiseen vireeseen ja perustasoon oli vielä astetta korkeampaa kuin Krista Pärmäkoskella, jolla oli sitten todella vaikea kausi. Mutta odotukset kuitenkin Kepan kohdalla oli siihen, että hän kamppailisi olympiakullasta esimerkiksi ja ei siellä päinkään kumminkaan, muistutti Lappalainen.Suhonen muistutti, että Niskasen kausi antoi hieman merkkejä paremmasta jossain vaiheessa. Käännettä ei kuitenkaan saatu. Lappalainen arveli sitten tietävänsä, mikä meni pieleen. Hän spekuloi, että valmentajamies Juho Mikkonen ja Niskanen tekivät yhden ison virheen.– Vähän sellaista tulipalojen sammuttelua se oli koko ajan. Niin kuin taisi Jauhojärven Samikin sitä kuvata. Kun se on todennäköisesti lipsahtanut vähän sinne yliharjoitteluun, niin sitä yritetään korjata sitä kurssia ja ei se sitten korjaantunut missään vaiheessa, arvioi Lappalainen. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jasmin Kähärä Kerttu Niskanen Krista Pärmäkoski Pertti Lappalainen Verneri Suhonen Vuoroveto Lue myös: Uransa päättänyt Krista Pärmäkoski paljasti rikkoneensa yhtä sääntöä Talvilajit 21.05.2026 - 15:54 Lasse Honkanen Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen Talvilajit 20.05.2026 - 18:00 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen esitti hurjan treeninsä – jotain täysin uutta Talvilajit 19.05.2026 - 15:59 Lasse Honkanen