Kuva: Sami Lievonen / Suomen JääkiekkoliittoNHL:n pudotuspelit alkoivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahdella ottelulla. Odotettu kamppailu Bostonin ja Toronton välillä muodostui yksipuoliseksi, sillä Boston oli selvästi Torontoa edellä.Ensimmäisen erän jälkeen Boston johti vain 1-0, mutta toisessa erässä Bruins ratkaisi ottelun. Joukkue vei erän 3-0 Jake DeBruskin johdolla. DeBrusk iski erässä kaksi maalia. Kolmannen erän alussa Toronto kavensi, mutta vain yhden maalin verran. Loppulukemat 5-1 syntyivät kolme minuuttia ennen loppua.Yön toisessa ottelussa parin selvä ennakkosuosikki Carolina kukisti NY Islandersin 3-1. Islanders taisteli loppuun asti, mutta yritys ei riittänyt Carolinan laajalle materiaalille. Voitto irtosi, vaikka Carolinan ykköstähti Sebastian Aho (kuvassa) ei tällä kertaa pisteille yltänyt, eivätkä joukkueen muutkaan suomalaiset.Pudotuspelit jatkuvat sunnuntai-iltana otteluilla Florida-Tampa Bay sekä NY Rangers-Washington. Yöllä aloitetaan kaksi muuta paria, kun Winnipeg ja Colorado kohtaavat, samoin Vancouver ja Nashville.GAME WON 😤 pic.twitter.com/F7V1JnyAjA— Carolina Hurricanes (@Canes) April 20, 2024LUE MYÖS: PSG:n tähti syytettynä ihmiskaupasta – perhe paljastaa julman työputken (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Boston Carolina NHL NY Islanders Sebastian Aho Toronto Tuoreimmat Uutiset Iivo Niskasta epäillään melkoisesta huijauksesta Kiekkotähti avautui suhteestaan Jasmi Joensuun kanssa Kimi Räikkösen entinen työkaveri puhui nyt suunsa puhtaaksi Keke Rosberg ällistyi Kalle Palanderin touhusta – F1-mestarin suusta jäätävät sanat Aitiossa nöyryyttävä heitto SM-liigaseuran päävalmentajasta – ”Pelaajat eivät pidä minään” Janne Ahosen tilasta huolestuttava päivitys Kaisa Mäkäräinen lausui selvät sanat Suvi Minkkisestä: ”Ei tarvitse kierrellä tai selitellä” Minttu Räikköseltä ikävä päivitys – tämä vedätys menee läpi kuin häkä Ampumahiihtäjä Hanna Öberg heitti hanskat tiskiin STT: Esapekka Lappi lähtee Enni Mälkösen kanssa maailmalle – vaimon viesti oli selvä Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Lue myös: Kiekkotähti avautui suhteestaan Jasmi Joensuun kanssa Jääkiekko 21.01.2026 - 20:45 Lasse Honkanen Aitiossa nöyryyttävä heitto SM-liigaseuran päävalmentajasta – ”Pelaajat eivät pidä minään” Jääkiekko 21.01.2026 - 15:05 Lasse Honkanen Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Jääkiekko 20.01.2026 - 12:49 Lasse Honkanen