Kuva: Pasi Mennander / Suomen JääkiekkoliittoNuoret Leijonat on selvittänyt tiensä jääkiekon nuorten MM-kisojen välieriin. Slovakia kaatui torstaina maalein 5–3.Nuoret Leijonat sai mahtavan alun otteluun. Suomi johti jo avauserän jälkeen 3–0. – Saimme hyvän lähdön peliin, olimme tehokkaita, hyökkäsimme yhdessä ja puolustimme tiiviisti. Saimme siihen muutaman maalin, päävalmentaja Lauri Mikkola kommentoi Leijonien verkkosivuilla.Toinen erä toi kuitenkin ikävän käänteen, kun puolustaja Emil Pieniniemelle tuomittiin polvitaklauksesta viiden minuutin rangaistus. Mikkola myönsi, että tuo ulosajo muutti pelin.– Oikeastaan se vitonen muutti pelin kulkua. Slovakia sai ylivoimamaalin kautta tunteesta kiinni ja erän loppu oli meille vähän haasteellinen, Mikkola arvioi.– Kolmannessa erässä peli vähän aaltoili, mutta olimme tietyissä hetkissä jämäkkiä ja pystyimme voittamaan pelin.Nuoret Leijonat kohtaa välierissä Ruotsin. Kanadan yllättänyt Tshekki ja USA kohtaavat toisessa välierässä.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lauri Mikkola Nuoret Leijonat Ruotsi Slovakia Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Kamerat tallensivat: Suomen ampumahiihtonaisen raivo repesi kesken maailmancupin kisan Lue myös: Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Jääkiekko 15.03.2026 - 13:54 Lasse Honkanen Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Jääkiekko 14.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Jääkiekko 14.03.2026 - 15:59 Lasse Honkanen