Kuva: All Over PressKanada voitti Suomen jääkiekkomaajoukkueen maalein 5–3 4 Nations Face-Off -turnauksen alkusarjan viimeisessä ottelussa. Kanada etenee voiton myötä turnauksen finaaliin, jossa vastaan tulee Yhdysvallat.Kanada vei Leijonia pahemmin kerran kaksi ensimmäistä erää. Joukkue johti jo 4–0 kahden erän jälkeen. Ruudun asiantuntija Teemu Selänne kommentoi tuossa vaiheessa Leijonien menoa ankarin sanankääntein. Selänne lausui selvät sanat menosta.– Eihän se kovin hyvältä ole näyttänyt. Jotenkin on sellainen olo, että olisi voinut tulla pieni yllärikin, mutta kyllä tämä on enemmän näyttänyt isät vastaan pojat -matsilta. Jotenkin tuntuu, että olemme myöhässä joka asiassa. Kaksinkamppailuissa, irtokiekoissa ja pelitempo ja pelinopeus ovat pistäneet ehkä silmään. Siinä olemme kyllä perässä.Selänne näki, että nyt voisi olla jonkinlaisen herätyksen aika. Miehellä oli selvä viesti.– Se on ollut ehkä hieman sama kaksikymppisissä. Ehkä Suomi-kiekossa yksi asia, johon kannattaisi satsata, on pelinopeus. Viiden kaverin pitää liikkua yhdessä, eikä vain yksi, paalutti Selänne.Leijonat nousi päätöserässä vielä taistoon. Esa Lindellin osuma ja Mikael Granlundin kaksi maalia toivat pelin tilanteeseen 3–4. Kanadan Sidney Crosby laittoi kuitenkin sen jälkeen kiekon tyhjiin ja sinetöi Kanadan voiton.After THREE unanswered by Finland, Sidney Crosby scores his first of the #4Nations Face-Off on the empty net 🙌 pic.twitter.com/oKVd276P2q— Sportsnet (@Sportsnet) February 17, 2025LUE MYÖS: Venla Lehtonen julkaisi melkoisia kuvia Suomen ampumahiihtonaisista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 4 Nations Face-Off Kanada Leijonat Suomi Teemu Selänne Tuoreimmat Uutiset Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Lue myös: Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” Jääkiekko 01.05.2026 - 15:59 Lasse Honkanen Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Jääkiekko 01.05.2026 - 07:40 Lasse Honkanen Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Jääkiekko 30.04.2026 - 13:54 Lasse Honkanen