Kuva: All Over PressEM-jalkapallo huipentuu sunnuntai-iltana. Vastakkain EM-finaalissa ovat Espanja ja Englanti. Espanja on voittanut kolmesti EM-tittelin, Englanti ei koskaan. Edellinen – ja ainoa – miesten puolella tullut arvopokaali on MM-kisoista vuodelta 1966.Englanti kuului turnauksen suursuosikeihin jo ennakkoarvioissa. Gareth Southgaten tähtisikermä luettiin samaan joukkoon kuin Saksa, Portugali ja Ranska. Englanti on kellontarkasti edennyt turnauksessa – välittämättä pätkääkään siitä, ovatko he viihdyttäneet ketään tai eivät. Enää Englannissakaan ei soraääniä kuulu. Tässä vaiheessa turnausta on täysin samantekevää, onko finaaliin edennyt ”hyvällä pelillä” vai tulos edellä. Eikä kauneuspisteitä tarvita myöskään sunnuntaina. Todennäköisesti Englanti ei muuta lähestymistapaansa millään tavoin.Espanja oli ennen kisoja pieni kysymysmerkki ja harva noteerasi joukkueen finalistiksi. Tämä johtunee siitä, ettei joukkueen kokoonpano vilissyt Espanjan normaaliin tapaan supertähtiä vaan muutama tärkeä konkari oli saanut rinnalleen nuorukaisia, joista ei vielä tiedetä niin paljon La Ligaa muutenkin kuin Barcelonan ja Realin kautta seuraavien papereissa.Tilanne on tietysti nyt toinen: nuorukaisista on tullut supertähtiä ja siirtomarkkinoiden vonkaleita. Espanja on ollut pirteä ja tuore sekä erittäin viihdyttävä. Jalkapalloromantikkojen toiveissa Englanti on varmuudella se joukkue, jota laajemmin kannatetaan illan ottelussa.Ottelusta povataan syystäkin huipputasaista. Todennäköisesti peli tulee olemaan yhden maalin ottelu, eikä olisi suurikaan ihme, jos ratkaisu jouduttaisiin hakemaan pitkän kaavan kautta.Espanjan ja Englannin välinen EM-finaali alkaa kello 22.00.We're all with you, @England 🦁 Bring it home ❤️ pic.twitter.com/fDeGnHJ5o7— Wembley Stadium (@wembleystadium) July 13, 2024LUE MYÖS: Onko tässä Portugalin suurin ongelma? – brassilegenda kertoo, mikä estää MM-kullan (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Englanti Espanja Tuoreimmat Uutiset Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen