Kuva: All Over PressEM-jalkapallossa pelattiin tiistaina kaksi lohkoa valmiiksi. Lohkossa D kohtasivat Hollanti ja Itävalta sekä Ranska ja Puola. Lohkossa C olivat vastakkain Englanti ja Slovenia sekä Tanska ja Serbia.Jalkapallon ystäviä on hemmoteltu isoilla maalimäärillä alkulohkojen avauskierroksilla, mutta nyt on tahti muuttumassa. Tosin piristävän poikkeuksen aiheutti Hollannin ja Itävallan välinen ottelu, jossa tehtiin viisi maalia. Tilanteeseen saattoi vaikuttaa se, että kumpikin joukkue oli jo varmistanut paikkansa jatkopeleissä. Itävalta teki ottelun maaleista kolme, Hollanti kaksi.Kun lohkon toisessa ottelussa Ranska ja Puola pelasivat 1-1 tasapelin, tarkoitti se sitä, että Itävalta voitti koko lohkon. Ranska tuli toiseksi ja Hollanti jatkaa yhtenä parhaista lohkokolmosista. Samalla turnauksen jatkokaavio meni ennakoitua nähden pahasti uusiksi: Ranska tuli ikään kuin ”väärälle” puolelle kaaviota ennakoituun nähden.Lohkossa C ei maaleja nähty. Kritiikki Englantia kohtaan kasvoi jälleen, kun joukkue jäi maalittomaan tasapeliin Slovenian kanssa. Maalittomasti pelattiin myös Tanskan ja Serbian välisessä ottelussa.Kaiken huutamisen keskellä olisi hyvä muistaa, että nämä tulokset sopivat mainiosti kaikille muille paitsi Serbialle. Heidän kisansa loppuivat tähän. Tulokset tarkoittivat sitä, että Englanti oli lohkon ykkönen (odotetusti), Tanska kakkonen (odotetusti) ja Slovenia kolmonen (pienimuotoinen yllätys) ja Serbia lähti kotiin. Tämän lohkon kakkos- ja kolmossijat ratkesivat kaiken ollessa tasan rankingin perusteella, jossa Tanska oli Sloveniaa parempi.Alkulohkot pelataan loppuun keskiviikkona. Lohkossa E pelataan ottelut Slovakia-Romania sekä Ukraina-Belgia. Lohkossa F ovat vastakkain Georgia ja Portugali sekä Tshekki ja Turkki. Erityisesti viimeksi mainitussa ottelussa on muhkea panos jatkopaikan suhteen.LUE MYÖS: Reaktio: Antti Niemi hehkuttaa – ”Tämän kaverin ei kannata buukata Bermudan matkoja” (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-kisat 2024 Englanti Hollanti Itävalta Puola Ranska Serbia Slovenia Tanska Tuoreimmat Uutiset Kuskilta raju väite: F1-maailmassa on vain yksi Max Verstappenin veroinen rattimies Olisitko uskonut? Yllättävä tieto Krista Pärmäkoskesta Rallilegenda Ari Vatanen sai musertavan uutisen – ”Olemme syvästi surullisia” Raimo Helmisen pomo löi nyrkin pöytään – sitten alkoi tapahtua Lempi leiskuu maailmancupissa – ampumahiihtäjät rakastuivat F1-piireissä leviää nyt melkoinen väite Michael Schumacherista – ”Toivon, että se on totta” Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen